Suurhanke etenee Kuopiossa: uusi silta nousee jo Siikalahteen

Liikenneväylien uusiminen Siikalahden ympäristössä otti maanantaina ison askelen eteenpäin, kun lahden yli Leipäniemestä Särkiniemeen kulkevan uuden kevyen liikenteen sillan ensimmäinen lohko nostettiin kahdella autonosturilla paikalleen lahden Tasavallankadun puoleiselle rannalle.

Lohkolla on mittaa noin 50 metriä ja se painaa noin 50 tonnia. Nostaminen alkoi ennen kymmentä aamulla, mutta siitä huolimatta iso elementti oli paikallaan jo ennen puolta yhtätoista.

– Tässä hommassa huomaa sen, että paperille hyvin suunniteltu on enemmän kuin puoliksi tehty, pohtii rakennuttaja Kari Laukkanen Kuopion kaupungilta.

Uusi silta kootaan kolmesta lohkosta. Seuraavana asennusvuorossa on Särkiniemen puoleiselle rannalle tuleva elementti. Viimeisenä paikalleen laitetaan sillan keskiosa.

Alkuperäinen suunnitelma lohkojen asentamisesta venyi maanantaina, sillä viimeinen palanen oli iltapäivällä vielä matkalla ja sitä odoteltiin saapuvan Kuopioon myöhään illalla.

Hankkeen toteuttavan Oteran Oy:n työpäällikön Ari Jaakkosen mukaan betonikansi sillalle valetaan vasta keväällä.

Sillan ensimmäinen lohko asennettiin paikalleen maanantaiaamuna.


 

Leipäniemen sillan rakentaminen Siikalahden yli vanhan ponttoonisillan paikalle on vain yksi osa hanketta, jossa Leväsentien ja Kumpusaarentien katuja järjestellään uudelleen.

Kumpusaarentien rakentaminen Leväsentieltä kohti Kumpusaarta alkoi viime syksynä ja jatkuu myöhemmin uudesta Leipäniemen sillasta kohti Varikkokatua, jonka jälkeen Leväsentieltä on uusi yhteys Haapaniemen teollisuusalueelle ja Kumpusaareen.

Hankkeen yhteydessä uuden Leipäniemen sillan pohjoispuolelle rakennetaan toinen silta, jota pitkin kevyt liikenne pääsee Kumpusaarentien ja sen vieressä olevan junaradan yli.

 

Myös kevyen liikenteen alikulkutunnelit Leväsentien ja Särkiniementien tien risteyksessä uusitaan. Leväsentien alittava väylä on jo rakennettu, ja Särkiniementien alikulun betonielementit ja teräsrakenteet asennetaan tällä viikolla.

Alikulkutunneleiden elementtien asennuksen ja niitä varten tehtyjen kaivantojen täyttämisen arvioidaan olevan valmis parissa viikossa.

Niiden valmistuttua ajoneuvoliikenne palaa Leväsentiellä ja Särkiniementiellä normaaleille reiteille. Nopeusrajoitus alueella kuitenkin pysyy 30 kilometrissä tunnissa, kunnes koko työmaa on saatu valmiiksi ensi syksynä.

Remontin yhteydessä vanha Leväsen tien alitse kulkeva tunneli poistetaan käytöstä.

Koneurakointi M. Niirasen toimitusjohtaja Marko Niiranen ja Oteran Oy:n työpäällikkö Ari Jaakkonen alikulkutunnelien työmaalla Leväsentien ja Särkiniementien risteyksessä.


 

Kaupunki hakee katuhankkeella helpotusta Tasavallankadun ruuhkiin ohjaamalla Haapaniemen teollisuusalueen ja Kumpusaaren syväsataman liikennettä uudelle Kumpusaarentielle.

– Toivomme myös, että Kumpusaarentien varteen tulisi uusia yrityksiä, rakennuttaja Kari Laukkanen sanoo.

Hanke on Kuopion kaupungin suurimpia investointeja lähivuosina.

 

Laukkanen huomauttaa, että vaikka esimerkiksi sillat näyttävät valmiilta jo ennen ensi lokakuun loppua, otetaan ne virallisesti käyttöön vasta sitten, kun kaikki rakennustyöt on saatu valmiiksi.

– Viimeisenä tehdään kivi- ja viherrakentamista. Tässä on vielä paljon työtä ennen kuin päästään kulkemaan pitkin uusia baanoja.


 

Kaksi siltaa, kaksi alikulkua, pitkä pätkä uutta tietä

Leväsentien ja Kumpusaarentien katujärjestelyhanke alkoi kesällä 2016.

Hankkeessa Leväsentien ja Särkiniementien risteykseen rakennetaan kaksi uutta alikulkua, jonka jälkeen kevyen liikenteen ei tarvitse enää ylittää alueella ajoteitä.

Uusi Leipäniemensilta nousee vanhan niin sanotun ponttoonisillan paikalle ja kulkee Siikalahden yli Leipäniemestä Särkiniemeen. Sen lähelle tulee myös toinen uusi silta, joka ylittää Kumpusaarentien ja junaradan.

Nykyisin Leipäniemeen loppuvaa Kumpusaarentietä jatketaan hankeen aikana niin, että se kulkee Leväsentielle asti.

Hankkeen budjetti on hieman yli 7 miljoonaa euroa. Euroopan aluekehitysrahasto tukee hanketta Kumpusaarentien osalta noin miljoonalla eurolla.

Työmaalla työskentelee tällä hetkellä parikymmentä työntekijää.

Alueella pitäisi olla valmista ensi syksynä lokakuun loppuun mennessä.

Lähde: www.kuopio.fi , Savon Sanomien arkisto

Huomiota herättänyt erikoiskuljetus matkasi Särkiniemeen

Isot siltarakenteet ovat nyt matkalla Savon teillä - haittaa liikennettä

Tiehankkeet täyteen vauhtiin: Tulee uusi silta ja alikulku