Tämä luutnantti on torivalaistuksen takana

Kuopiolainen opettaja Tuomas Oinonen ennättää moneen paikkaan. Pohjois-Savon Rauhanturvaajien puheenjohtaja ja Kuopion reserviupseerikerhon varapuheenjohtaja on aktiivisesti mukana maanpuolustustyön eri kentillä.

– Maanpuolustustahtoa löytyy ehkä liiankin moneen sektoriin, hän hymyilee.

Rauhanturvatehtävät ajoittuvat Oinosella vuosille 1991 ja 1992, jolloin hän oli YK-joukkojen mukana Golanin operaatiossa.

– Niinisalossa minut koulutettiin lääkintämieheksi, mutta Golanilla löysinkin itseni kokin hommista ja lopulta toimin myös pataljoonan valokuvaajana.

Muotoilijan opinnot suorittaneelle miehelle valokuvaus ja lopulta myös alueen oman sisäisen Loitontaja-lehden tekeminen sopivat mainiosti. Ruoan valmistaminen nälkäisille sotilaille oli sitä vastoin jotain ihan uutta.

– YK-jääkäri joutui siinä äkkiä uuden haasteen eteen. Onneksi siellä oli ammattikokki, joka opetti minutkin kokkaamaan.

– Jokaisella ammattialalla on omat niksinsä. Siellä opin, miten pienillä keinoilla saa pelastettua osittain pohjaan palaneen ruoankin, Oinonen naurahtaa.

Kuopiolaiset saattavat tunnistaa Oinosen paljon muustakin kuin maanpuolustustyöstä. Esimerkiksi Kuopion torin kuusi suurta valopilaria ovat miehen suunnittelemia. Hän on suunnitellut myös muun muassa ehtoolliskalustoja kirkkoihin. Tällä hetkellä hän keskittyy täyspainoisesti työhönsä opinto-ohjaajana ja teknisentyön opettajana Kissakuusen koulussa.

Opettajan kiireisestä työstä huolimatta maanpuolustuksen merkitys on Oinoselle miehen omien sanojen mukaan ”henki ja elämä”. Tänään omistautuminen palkitaan, sillä hänet ylennetään 258 muun reserviläisen ohella reservin luutnantiksi.

– Tuntuu hyvältä, että huomioidaan ja että maanpuolustuksen hyväksi tehty työ palkitaan näin, Oinonen pohtii.

Lue aiheesta lisää lauantain Savon Sanomista.

Piispaa muistettiin kersantin natsoilla