Talvisodan henkeä ja timpurin suorakulmia Heinäveden yläkoulun työpajoissa

Heinäveden yläkoululaisten perjantai kului eri tavalla oppien kuin valtaosa muista perjantaista. Oppilaat oli jaettu luokkatasojen rajat ylittäviin sekaryhmiin ja noin kymmenen hengen porukat kiersivät lukiolaisten ja opettajien suunnittelemissa työpajoissa oppimassa suomalaisuuden sadasta vuodesta yhdessä tekemällä.

Päivän aikana pythagoraan lause konkretisoitui puurimasta rakennetuksi kolmioksi ja talvisodan henki tuli tutuksi yhteistoimintaharjoituksina.

Työpajoissa oppilaat kurkistivat muun muassa elämään suomalaisissa kotitalouksissa 1900–luvulla, saivat tietoiskun Suomen kulttuurista ruotsin kielellä, väittelivät ajankohtaisista aiheista ja pohtivat millainen Heinävesi on sadan vuoden kuluttua.

Kalavalaisia perinteitä kunnioittaen ohjelmassa oli myös suohonlaulantataisto suomalaisesta musiikista sekä tietovisa maamme satavuotisen itsenäisyyden vaiheista ja kotimaisesta musiikista.

 

Lue lisää aiheesta lauantain Savon Sanomista.

Sanomalehti opetuksessa: Koulumuistoja ja kovaa työntekoa

Sanomalehti opetuksessa: Menneitä on turha murehtia