Tekstintekijän lentoa ja teini-pojan tuskaa

Inspiraationa Juice -biisikilpailu ratkeaa Pohjois-Savon Maakuntapäivänä 15. elokuuta Kuopion kaupunginteatterissa pidettävässä finaalikonsertissa, johon tuomaristo on lähes 400 kappaleen joukosta valinnut kuusi teosta. Tuomariston puheenjohtaja Harri Rinne kuvailee kilpailua aarrearkuksi. Edustettuina olivat kaikki Juice Leskisen (1950–2006) genret niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin.

Rinne huomauttaa, että tuomarointi oli valtavaksi kasvaneessa kilpailussa haastavaa. Kun 12-henkinen tuomaristo asettaa kilpailutyöt järjestykseen, kyse on Rinteen mukaan aina kompromissista.

– Loppukilpailussa kuullaan hienoja ja laadukkaita teoksia, mutta aina on vaara, että ne todelliset hitit ja yllätykset jäivät sittenkin finaalin ulkopuolelle. Tämä huomio ei ota mitään pois finalistien arvosta. Usein kuitenkin sen huomaaminen, mikä on olennaista tässä ajassa, on hankalaa. Finaaliin olisi voitu valita kuusikymmentä laulua, ei ainoastaan kuutta, Rinne sanoo.

Rinne muistelee vuoden 1973 tapahtumia, kun hän ja Juice Leskinen marssivat Scandia-levy-yhtiöön esittelemään Coitus Int -yhtyeen kappaleita. Miehet ohjattiin kohteliaasti ulos saatesanoilla, joiden mukaan underground oli ollutta ja mennyttä, eikä kukaan enää kuuntelisi sitä.

Love Recordsilla oltiin toista mieltä ja loppu on suomalaisen populaarimusiikin historiaa.

– Todennäköisesti me tuomarit olemme nyt Scandian Matti Laipion tavoin oman historiamme vankeina emmekä täysin ymmärrä, mitä musiikin pitäisi vuonna 2018 olla. Mutta näinhän se menee aina, Rinne sanoo ja nauraa.

Kilpailussa haettiin uusia kappaleita, joiden tekemisessä Juice Leskinen on toiminut inspiraationa. Erityisesti huomiota kiinnitettiin sanataituruuteen ja tarinallisuuteen. Rinne kertoo, että mukana oli suorastaan nerokkaita oivalluksia – ja toki myös vähän kömpelömpiä yrityksiä.

– Eniten pieleen mentiin niin sanotuissa poliittisissa lauluissa. Juice kyllä teki yhteiskunnallisia lauluja, mutta ei sellaisia päiväkohtaisia kliseitä, mitä jotkut kilpailukappaleet edustivat, Rinne sanoo.

– Joskus ilkeästi taisin sanoa, että Juice on mies, joka yhdysvaltalaisen sanonnan mukaan think words , not things. Eli ajattelee sanoja, ei asioita. No, Juice oli niin fiksu ja tarkka kaveri, että osui teksteissään siitä huolimatta oikeaan, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna.

Toinen Rinteen huomio kilpailutöissä liittyy sanojen ja sävelten yhteistyöhön. Yllättävän harvoin nämä kaksi kulkevat samaa polkua.

– Olemme kuulleet lukemattomia virrenomaisia ja surullisia kappaleita siitä, kuinka onnellisia olemmekaan. Klassikon erottaa siitä, että sävelellä ja sanalla on luontainen liitto.

Oman vaikeutensa tuomarointiin teki se, että kilpailuun lähetettyjen demojen taso vaihteli paljon. Osassa kappale oli hiottu studiossa viimeisen päälle valmiiksi, osassa mentiin kerralla otetulla kännykkänauhoituksella. Kappaleen ydin ja potentiaali piti tunnistaa esitystavasta huolimatta, sillä kyse oli sävellys- ja sanoituskilpailusta, ei esityskilpailusta.

– Juice aina sanoi, että sävel ja sanat ovat käsikirjoitus esitystä varten. Tässä kilpailussa pyrittiin tutkimaan tuota käsikirjoitusta.

Rinne pääsi seuraamaan läheltä Juice Leskisen työskentelyä, sillä Juice asuin Rinteen luona Tampereelle jonkin aikaa 1970-luvulla. Rinne huomauttaa, että yhdessä miehet eivät suoranaisesti kirjoittaneet, vaan hän pikemminkin antoi palautetta Juicen teksteistä.

– Valvomisrytmimme olivat erilaiset. Juice heräsi seitsemältä ja kun minä heräsin myöhemmin, hänellä oli jo biisi ja teksti tehtynä. Papereissa ei ollut korjauksia, vaan hän oli miettinyt kaiken valmiiksi ja kirjoitti sen sitten puhtaaksi, Rinne kertoo.

Ulkopuolista arvioitsijaa tarvittiin varsinkin alkuvaiheessa. Rinne kertoo, että Leskinen saattoi tuoda samalla kertaa pöytään sekä huippuunsa hiotun tekstin että hyvinkin alkeellisen kirjoituksen rakastamisen vaikeudesta.

– Niissä ei ollut sitä samaa tekstintekijän lentoa, vaan pelkkää teinipojan tuskaa. Toki se rakastamisen ja tuntemisen tematiikka sitten nousi myöhemmissä teksteissä tärkeään osaan.

Juice Leskisellä ei myöskään ollut tapana korjailla tekstejään. Rinne muistelee, että Leskinen toi tekstejään pienen Coitus Int -yhteisönsä luettavaksi, ja jos lyriikka ei saanut ymmärrystä, se jäi pois.

Varsinkin bändin alkuvaiheessa Leskinen oli Rinteen mukaan hyvin demokraattinen ja halusi jakaa sanoitusvastuuta muiden kanssa.

– Ehkä Juice ei vielä ihan tiennyt, kuinka kova oli sanoittajana. Vaikka varmasti aavistikin asian, Rinne sanoo.

Kuopion kaupunginteatterissa Pohjois-Savon maakuntapäivänä 15. elokuuta järjestettävässä finaalikonsertissa kuullaan kappaleet Erno poltti jatsissa päreet (säv. ja san. Vesa Himanen), Kynämiesten laulu (säv. ja san. Pekka Verho), Pimeät talot hämärässä (säv. Ari Sunell ja san. Sakri Viklund), Sinä pärjäät (säv. Sami Kurppa ja san. Johanna Viksten sekä Lotta Salonen), Viidestoista päivä (säv. ja san. Kaisa Karjalainen) sekä Vaivautunut hiljaisuus (säv. ja san. Antti Viitamäki).

Tuomaristo valitsee kilpailun voittajan konserttiesitysten jälkeen. Kilpailun pääpalkinto on 3 000 euroa.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat Harri Rinteen lisäksi Juice Leskisen tytär Eeva Leskinen, näyttelijä Riku Nieminen, muusikko ja kansanedustaja Mikko Alatalo, musiikkivaikuttaja Atte Blom, Juicen ystävä Jarmo Roininen, Juice-elokuvan tuottaja Marko Talli, sanoittaja Saara Törmä, runoilija Linda Huhtinen, kulttuurituottaja Iikka Taavitsainen, markkinointijohtaja Kirsi Soininen ja tiedottaja Jari Sihvonen.

Konsertin, joka on jo loppuunmyyty, järjestävät yhteistyössä Pohjois-Savon liitto, Kuopion kaupunki ja Savon Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pohjois-Savon rajoilla: "Tuntuu, että nyt on kotona"

"Haastavan haaska" maakuntavisa pistää savolaistietämyksen koetukselle

Savon murre: Viäntäminen elää voimalla tässä ajassa, jossa väki sekoittuu

Pohjois-Savon Maakuntapäivänä 15.8. viirit salkoihin

Tämä on rakkain paikkani – "Viime kesänä minä lähdin synnyttämään täältä"

Juankosken trio pisti Juicen parhaat potpuriksi – Video vie fiiliksiin

Juicen paras kappale: Viidestoista yö kolahtaa koviten

"Melkein voi kuulla, kun isä hoilaa Juicen mukana" – Näin äänestäjät perustelivat biisivalintojaan