Tuhansia lapsia jäällä - ulkomaalaisten luistelukipinä syttyi

Malesialaissyntyinen rouva ihmetteli tyttärensä kanssa outoa näkyä keskiviikkona Kuopion matkustajasatamassa. Kaksipäiväinen koululaisluistelu alkoi reippaasti, kun tuhannet koululaiset lähtivät aamulla luistelemaan jäälakeudelle.

– Missä voimme opetella luistelemaan? rouva kysyi näystä innostuneena.

Kolmisenkymmentä Maaninkajärven koulun tokaluokkalaista oli luistelemassa aamupäivällä.

Kahdeksanvuotiaat lapset nauttivat erilaisesta koulupäivästä. Ystävykset Inkeri Jokinen ja Emilia Tuppurainen eivät olleet luistimilla ensimmäistä kertaa. Molemmat tytöt pitävät luistelusta.

– Olen luistellut paljon tänä talvena, Jokinen kertoi.

– Minusta luistelu on mukavaa, Tuppurainen sanoi.

Finland Ice Marathonin jättitapahtumaan osallistuu tänä talvena jopa kuutisentuhatta oppilasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.