Tunneli tulossa KYSin ja kampuksen välille

Kuopio kampuksen Canthian ja KYSin välille rakennettava tunneli on näillä näkymin toteutumassa.

Kaikkiaan 2,5 miljoonan euron hankkeesta hyväksyttiin aiesopimus Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallituksessa hetki sitten.

- Tunneli tarvitaan paitsi potilasliikennettä myös opiskelijoiden ja opettajien kulkua varten, koska osa opetuksesta tapahtuu sairaalan puolella, selvittää hammaslääkärikoulutusta vetävä professori Jari Kellokoski.

Yhdystunneli mahdollistaa turvallisemman kulkemisen, mutta sitä tarvitaan myös trukkiliikenteelle.

Niuvantien alittavan tunnelin omistaja olisi Kiinteistö Oy Mustinlampi, joka on sairaanhoitopiirin eli käytännössä pohjoissavolaisten kuntien sataprosenttisesti omistama yhtiö.

KYS ja Itä-Suomen yliopiston vuoraisivat tunnelin kiinteistöyhtiötä samansuuruisella summalla.

Varsinainen suunnittelu alkaa toukokuussa ja urakkalaskenta syyskuussa. Rakennustyöt alkaisivat marraskuun lopulla, ja valmiina tunneli olisi alkukesästä vuonna 2013.

Myös Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Kuopion kaupungin yhteiskeittiöhankkeen yhteydessä on puhuttu ajanmukaisen tunnelin rakentamisesta. Samassa yhteydessä Harjulan sairaalallekin on tarkoitus rakentaa kulkuyhteys ruoka- ja tarvikekuljetuksia varten.