Tuomiokirkon remontti jo loppusuoralla

Värivalinnat osuivat kohdalleen, tuumaavat tuomiorovasti Ilpo Rannankari ja Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintäpäällikkö Minna Siikaniva remontin alla olevassa tuomiokirkossa.

– Penkkien ja lattian eri sävyinen ruskea muodostaa valkean katon kanssa mainion kontrastin.

– Tunnelma on lämpimämpi kuin armeijanvihreän aikaan, Rannankari tuumaa ja kumartuu silittämään lattian tuoretta maalipintaa, joka tuo mieleen maitosuklaan.

Kahden miljoonan euron peruskorjaus uusklassisessa pyhäkössä on nyt loppusuoralla. Sekä aikataulussa että budjetissa on pysytty.

Lattiat ovat maanantaina kauttaaltaan valmiit, kattokruunut puhdistettu ja kultaukset niin saarnastuolissa kuin alttarillakin uusittu.

Esimerkiksi seinät, katto ja penkit käytiin läpi jo aiemmin. Seuraavana vuorossa on tanskalaisvalmisteisten urkujen huolto.

Ulkoseinien kalkkimaalaus on puoliksi valmis.

Penkit asetetaan paikalleen ensi viikolla. Edestä poistettujen kolmen penkkirivin tilalle tulee irtotuolit. Valtaosa penkeistä on kallistettu hitusen taaksepäin, jolloin istumismukavuus paranee.

Pysyvä flyygeli on tulossa kirkon etuosaan.

Remontissa myös talotekniikka modernisoitiin.

Suntio Jouko Mertanen toteaa, että vasta nyt oivaltaa, miten tunkkaiset seinät ja katto vielä alkuvuodesta olivatkaan.

Rannankari toivoo uuden ilmeen lisäävän intoa osallistua jumalanpalveluselämään, eikä pelkästään erilaisiin tuomiokirkon juhlavuoden tapahtumiin.

– Saattaa olla, että kirkon aukioloaikoja lisätään.

Snellmanin puiston puuston uusimisen siirtymistä yli juhlavuoden Rannankari pitää aiheellisena.

– Oli minullekin melkoinen yllätys, kun Tansaniasta palatessani kuulin, että juuri kirkon juhlavuonna olisi kaadettu iso osa puista viereisestä puistosta.

Vihkimisiäkin ensi kesänä on tavallista runsaammin.

Museovirasto on luokitellut Snellmanin puiston, tuomiokirkon ja läheisen puukorttelin valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Sen ilme kiinnostaa juhlavuonna tavallistakin enemmän.

Toistaiseksi haudattu krypta-hanke saattaa Rannankarin mukaan nousta uudelleen esille noin 10 vuoden päästä, jos seurakuntayhtymä päättäisi luopua keskusseurakuntatalon kiinteistöstä Suokadulla.

– Aika näyttää, tuleeko hankkeesta joskus totta.

Nyt kerätään tarinoita ja muistoja tuomiokirkosta. Niitä voi lähettää osoitteeseen tuomiokirkko.kuopio@evl.fi