Useita autoja kolaroi lumisateessa

Kuopion eteläisellä moottoritiellä sattui useita kolareita torstaina iltapäivällä, kun tielle tuprahti runsaasti lunta.

Kaikki onnettomuudet sattuivat kello 13-14 aikoihin 5-tiellä Leväsen ja Hiltulanlahden välillä etelään menevillä kaistoilla.

Matkuksen kohdalla yksi auto suistui kaiteeseen. Hiltulanlahden kohdalla perävaunua vetänyt henkilöauto tuli liittymästä tielle. Takaa tullut autoilija lähti ohittamaan, mutta kaistan vaihdon yhteydessä auto karkasikin käsistä.

Heittelehtivä auto osui perävaunulliseen autoon.

Tapauksen jälkipyykkinä vielä kaksi muuta autoa osui samalla paikalla toisiinsa.

Poliisi varmisteli kolareiden jälkeen, että aurauskalusto tulee varmasti auraamaan moottoritien ennen iltapäivän töistäpaluuruuhkaa.

Tieliikennekeskus varoittaa alijäähtyneen veden ja lumisateen liukastavan teitä koko keskisessä Suomessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Neljä loukkaantunut kolarissa Helsingin Mannerheimintiellä