Uusi liikuntahalli tulee Pieksämäelle, vuosien vääntö päättyi sopimuksen allekirjoittamiseen

WasaGroup Oy ja Pieksämäen kaupunki allekirjoittivat sopimuksen uuden urheiluhallin rakentamisesta Hiekanpäähän tänään. Hallin suunnittelu ja rakennuttaminen käynnistyy välittömästi ja tavoite on saada se käyttöön heinä-elokuussa 2021. Hallin rakennusurakoitsijaksi pyritään valitsemaan alueellinen toimija.

Wasa360-konseptilla toteutettava hanke mahdollistaa nykyaikaisten liikuntatilojen toteuttamisen käyttöoikeusmallin avulla, jolloin kaupungin ei tarvitse sitoa pääomia hankkeeseen toteutus- tai ylläpitovaiheessa.

Pieksämäen kaupunginjohtaja Ulla Nykänen on tyytyväinen WasaGroupin kanssa tehtyyn sopimukseen.

–Kaupungin koululaiset ja aikuiset saavat käyttöönsä nykyaikaiset liikuntatilat, Nykänen iloitsee.

Uuden 3 600 neliön hallin käyttöasteesta odotetaan korkeaa, sillä päivisin urheiluhallin liikuntasalit ovat koululaisten käytössä ja iltaisin tiloissa on mahdollista toteuttaa harraste- ja urheiluseuratoimintaa. Urheiluhallissa tulee toimimaan myös yksityinen kuntosali, joka monipuolistaa hallin palveluja.

WasaGroupin myyntijohtaja Tommi Heikkinen on tyytyväinen kaupungin kanssa tehtyyn yhteistyöhön ja myös siihen, että hanke saatiin käyntiin vallitsevassa haastavassa toimintaympäristössä.

Asiasta on kärhämöity Pieksämäellä jo pari vuotta. Eripuraa luottamushenkilöissä ovat aiheuttaneet yksityinen rakennuttaja ja operaattorivalinta.

Uusi urheiluhalli palvelee myös salibandyn pelaajia täysipitkällä kentällä. Kuva: Liisa-Ilona Tanninen

Heikkinen kertoo, että hallin palvelutarjontaa kehitetään yhdessä Bola liikunta- ja hyvinvointikeskus Oy:n kanssa ja sinne ideoidaan myös aivan uusia toimintoja, joista tiedotetaan myöhemmin.

– Tavoitteena on tehdä uudesta urheiluhallista kaupunkilaisia monipuolisesti palveleva liikunta- ja kohtaamispaikka, sanoo toimitusjohtaja Aki Lindroos Bola liikunta- ja hyvinvointikeskus Oy:stä.

Yrityksenä Bola Oy on tuore, mutta se on jo operoinut parin vuoden ajan kahta liikuntakeskusta Joensuussa ja Mustasaaressa, jotka Wasa Group on rakennuttanut.

– Me tulemme operaattorin selkänojaksi. Operaattoria ei ole vielä valittu, ilmoitamme päätöksen kevään aikana, Lindroos kertoo.

Hän toivoo pieksämäkeläisten seurojen ottavan yhteyttä ja kertovan toiveistaan.

– Nyt voi vielä vaikuttaa asioihin kun olemme suunnitteluvaiheessa. Hallivuokrista voin sen verran sanoa, että Pieksämäen kaupunki on jo omalla sopimuksellaan leikannut hintoja ja hinnat tulevat olemaan edullisemmat kuin kaupallisissa paikoissa muualla Suomessa, Lindroos vakuuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Oikeus kovensi kuopiolaisen sarjavarkaan rangaistusta ja määräsi pidettäväksi vangittuna

Karvion kanavan vuoto on saatu paikattua – vesiliikenne voi palata tutulle reitille tänään

Yön tunteina paahdettiin taas kovaa – poliisi pysäytti kaksi kaaharia Kuopiossa

Riistavetisiä jumissa Pelonniemellä jo viidettä päivää – Päivö-myrskyn katkaisemaa tietä ei ole saatu vieläkään auki

Näkökulma: Siilinjärven keskusta huutaa puistoa ja olihan se jo tulossakin mutta kuinkas sitten kävikään?

Sotamies Duus nähdään tulevassa elokuvassa Tuusniemen maisemissa – Seikkailu ympäri kyliä 150-vuotiaan kunnan kunniaksi

Historiakuvia Siilinjärven keskustan kehittymisestä

Sari Essayah (kd.) on pettynyt maan hallituksen EU-linjaan: "Olen jättänyt vastalauseen kaikkiin yleiseurooppalaisiin velkahankkeisiin"

Harri Kauhasen seitsemän ravintolaa myynnissä – "Ei pakon edessä, yhtiöt voivat hyvin"

Koronakesän terassi-ilmiö löytyy myös Kuopiosta – "Minusta täällä on suomalaiset turvavälit"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.