Uutta kilpailutusta Hiekanpään kouluhankkeen erikoistilintarkastuksesta ei tule

Uutta kilpailutusta erikoistilintarkastuksesta ei tule, sanoo Pieksämäen kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Mikko Laakso (sinivihreä kok.).

– Tarkastuslautakunnan päätös erikoistilintarkastuksen tekijästä on lainvoimainen. En ota käsittelyyn uutta kilpailutusta, hän sanoo.

Pieksämäki teki huhtikuussa päätöksen teetättää erikoistilintarkastus Hiekanpään kouluhankkeesta.

Päätös tehtiin kaupunginhallituksessa äänin 6 - 5 ja kaupunginvaltuustossa äänin 24 - 10.

Erikoistilintarkastusta esittäneet kuusi kaupunginhallituksen jäsentä olivat linjanneet, että tarkastuksen tekee muu kuin kaupungin tilintarkastusyhteisö.

Kilpailutuksessa tarjousta ei kuitenkaan saatu muilta kuin nykyiseltä tilintarkastusyhtiöltä.

– Kun näin kävi, kilpailutuksen järjestäjä otti yhteyttä kaikkiin yhtiöihin, joilta tarjousta oli pyydetty, mutta ne eivät pystyneet lähtemään mukaan.

Pieksämäen kaupungin ja BDO Audiatorin välinen sopimus erityistilintarkastuksen tekemisestä allekirjoitetaan tällä viikolla. Sen jälkeen tarkastusta on aikaa tehdä kolme kuukautta. Tarkastuslautakunta lähettää saamansa tarkastusraportin kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.