Väinölänniemen suojausoperaatio päättyi – öljyä ei päässyt lainkaan rannalle

Pohjois-Savon pelastuslaitos poisti Kuopion Väinölänniemen uimarannan suojana olleet öljynimeytyspuomit torstaiaamuna.

Kallavedellä ei todettu enää minkäänlaista öljykalvoa, joten imeytyspuomit voitiin poistaa.

Moottoriveneen sadan hevosvoiman moottori rikkoutui Etelä-Kallavedellä keskiviikkona päivällä ja konerikkoinen vene hakeutui Rönön sillalta rantaan Väinölänniemelle.

Moottorista valui kaikki moottoriöljyt järveen. Määrä oli arviolta neljä–kuusi litraa.

Pelastuslaitos eristi järvellä havaitun öljyläikän keskiviikkona ja nuottasi veneiden vetämällä imeytyspuomilla öljyä pois järveltä. Imeytyspuomeja jätettiin kuitenkin paikoilleen yön yli vielä suojaksi, ettei järvellä mahdolliset jääneet öljytipat pääse leviämään uimarannalle.

Ohuen öljykalvon loput haihtuivat järveltä eikä aamulla paikalla ollut enää mitään jälkiä veneturmasta.

Suurin osa imeytyspuomeista jäi niin puhtaiksi, että pelastuslaitos pesi ja laittoi ne kuivumaan seuraavaa käyttökertaa varten.

Omistaja järjesti vaurioituneelle moottoriveneelle kuljetuksen pois paikalta jo keskiviikkona.

Väinölänniemen uimaranta on käytössä normaalisti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Moottoriveneen rikkoutuminen aiheutti öljyvuodon Väinölänniemen uimarannan vieressä

Uusimmat

Savo

Pasi Huuskoselle Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali

Reservin ylennykset Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä

Majuriksi ylennetty reserviläinen Simo Jääskeläinen: "Isänmaallisuudella ei kannata lähteä keulimaan väärällä tavalla"

Ylennykset puolustushallinnossa Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä

Kulotus karkasi käsistä Mataramäessä – laajan maastopalon sammutustyöt jatkuvat pitkälle yöhön

Vedenlaatuhäiriöt mahdollisia Kuopion Savilahdessa perjantaina

Snellmanian parkkipaikka suljetaan osittain

Pandemia lisää painetta veronkorotuksiin Pohjois-Savossa – lisäbudjetin tuki kunnille jää puolitiehen

Kansanedustajat yhtenä rintamana – "Joukkuevoima on nyt se täsmälääke itäradan toteuttamiseksi"

Kuopiolainen Pasi Lyytinen videoi harvinaisen näyn: "Luulin ensin, että ne ovat karhunpentuja"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.