Väite: Hiihtolatujen ja kaukaloiden kunnossapidossa epätasapaino Kuopiossa – Kaupunki vastaa

Puskaradio Kuopio -Facebook-ryhmässä jäsen ihmettelee, kuinka Kuopion kaupunki kyllä jäädyttää luistelukaukalot, mutta kunnossapito jäädytyksen jälkeen on retuperällä. Jäsenen mielestä kaukaloita ei aurata lumisteiden aikaan riittävän usein ja nopeasti.

Toinen käyttäjä säestää, että samaan aikaan hiihtolatuja jynssätään päivittäin.

– Ei ajatella samalla tavalla luistelijoita, hän kirjoittaa.

"Se on tekemätön työ"

Kuopiossa liikuntapaikkoja hoidetaan monimutkaiselta kuulostavalta tilaajatuottajamallilla, jossa työt tekee Mestar-liikelaitos ja palelut tilaa hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.

Kunnossapidon työnjohtaja Hannu Parviainen kaupungin Mestar-liikelaitokselta ei allekirjoita väitettä, että latuja hoidettaisiin suuremmalla tarmolla kuin kaukaloita.

– Ei se näin ole. Laduilla muutaman sentin lumen tulo ei vaikuta hiihtämiseen millään tavoin, ja siksi saattaa tulla väärä käsitys.

Parviainen kertoo, että kaukaloiden kunnossapidossa tilanne on ongelmallinen, sillä arkisin kaukalot aurataan lumesta kaksi kertaa päivässä ja viikonloppuisin vain kerran päivässä.

– Jos auraamme lauantaina kello kahdeksan aamulla, ja sitten tulee lumet, on auraus seuraavan kerran vasta vuorokauden päästä. Se on tekemätön työ. Emme voi tehdä työtä yhtään useammin, koska kukaan ei maksa, Parviainen kertoo.

Hän sanoo saavansa paljon palautetta kaupunkilaisilta kaukaloiden kunnosta.

– Onhan se totta, että kun vain sentti pari tulee lunta, ei kiekko silloin liiku.

"Ei ongelmaa"

Kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen palvelupäällikkö Saku Kekäläinen kertoo, että kaukaloita huolletaan niin paljon kuin rahaa on.

– Mutta kun sitä rahaa ei ylenpalttisesti ole, eikä ole lisää tulossa. Olen ollut näissä tai vastaavissa hommissa jo 11 vuotta, ja samalla kaavalla on menty kaikki nämä vuodet, Kekäläinen kertoo.

Hän sanoo itse käyneensä luistelemassa viikonloppuna.

– En nähnyt mitään ongelmaa ja kiekkokin pysyi hallussa.