Vaaramerkin takia toimitaan väärin

Suomalaisista 21 prosenttia sanoo soittavansa hätänumeroon, kun yleinen vaaramerkki soi ulkohälyttimistä. Toiminta on väärin, sillä vaaramerkin soidessa ei pidä soittaa hätäkeskukseen, vaan mennä sisälle ja odottaa radiosta jatko-ohjeita.

Hätäkeskuslaitos selvitti hätänumeroon soittamista Taloustutkimuksella teettämässään kyselyssä, johon haastateltiin 1 014 suomalaista.

Tutkimustulos sai vahvistuksen viikonloppuna, kun Joensuun tehdaspalon takia annettu yleinen vaaramerkki aiheutti aiheettomien tiedustelupuhelujen tulvan Pohjois-Karjalan hätäkeskukseen sekä useita soittoja hätäkeskuksiin myös muualla maassa kuten Kuopiossa.

Saman haastattelututkimuksen mukaan ihmiset soittavat hätänumeroon, jos näkevät liekkien tulevan ulos viereisen talon ikkunasta tai jos ystävä valittaa kovaa kipua ja menee äkkiä tiedottomaksi. Näissä tilanteissa 112:een soittaminen on aivan oikein.

Sen sijaan kolmasosa ihmisistä sanoo, ettei soita hätänumeroon, jos näkee hyvin humalaisen lähtevän ajamaan autolla. Lisäksi viidesosa sanoo, ettei soita hätänumeroon, vaikka naapurista kuuluisi lapsen avunhuutoja sekä väkivallan ääniä.

Viranomaiset pitävät tuloksia yllättävän huonoina, sillä väärät soitot ruuhkauttavat turhaan hätäkeskusta samaan aikaan kuin osa ihmisistä ei ilmoita kellekään tietämistään rikoksista tai vaaratilanteista.

Aiheesta lisää tiistain Savon Sanomissa.