Vainoamisesta jo suma rikosilmoituksia

Kun oikeusministeriö valmisteli vainoamisen lisäämistä Suomen rikoslakiin rangaistavana tekona, tausta-aineistoon kirjattiin, että rikosilmoituksia vainoamisesta voi tulla jopa 200–300 kappaletta vuodessa.

Lakimuutos on ollut nyt voimassa neljä kuukautta. Viime viikon loppuun mennessä vainoamisesta oli kirjattu poliisin tietojärjestelmään jo 161 rikosilmoitusta.

Jos sama tahti jatkuu, poliisi voi kirjata koko tänä vuonna jopa noin 500 vainoamisilmoitusta.

Alkuvuoden kova tahti ei selity sillä, että vanhoja rikoksia olisi ollut patoutuneina odottamassa lakimuutosta.

–Vainoamisen rangaistavuus on tarkoitettu sovellettavaksi vain tämän vuoden puolella tapahtuneissa teoissa, lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala oikeusministeriöstä selvittää.

Vainoamisesta on annettu yksi tuomio. Sen antoi Pohjois-Savon käräjäoikeus viime viikolla.

Yläsavolainen 31-vuotias mies sai jopa 5,5 kuukauden vankeustuomion, koska hänet tuomittiin samalla kertaa vainoamisen lisäksi muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta sekä lähestymiskiellon rikkomisista ja kotirauhan rikkomisista.

Tuomio muutettiin yhdyskuntapalveluksi.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen eli tiedossa ei ole, valittavatko osapuolet siitä. Tapauksessa oli kuitenkin piirteitä, joita tuli esille jo lainvalmistelussa.

–Vainoaminen liittyy varmasti usein rikosilmoituksissa juuri kotirauhan rikkomiseen, lähestymiskiellon rikkomiseen tai muihin rikoksiin, Matikkala selvittää yleisellä tasolla.

– Vainoaminen poikkeaa kuitenkin monista tavanomaisista rikosnimikkeistä siinä, että kyse on pitkäkestoisesta toiminnasta.

Isot alueelliset erot

Vainoamisen tunnistaminen ja oikean rikosnimikkeen käyttö eri tilanteissa mietityttävät viranomaisia vielä alkuvaiheessa. Osaltaan termin käytön eroista voi kertoa sekin, että vainoamisesta tehtyjen rikosilmoitusten määrissä on vielä todella isot alueelliset erot.

Kun joissakin maakunnissa ilmoituksia ei ole yhtään tai on vasta pari, niin toisessa samankokoisessa maakunnissa ilmoituksia voikin olla kirjattu jo yli kymmenen.

Oikeusministeriössä seurataan, millaisia määriä vainoamisista tehdään rikosilmoituksia, nostetaan syytteitä ja annetaan tuomioita.

Asia on seurannassa myös muilla viranomaisilla.

–Vainoaminen on lähellä monta muuta teonkuvausta kuten lähestymiskiellon rikkomista tai vahingontekoja. Toisaalta aiemmin on ollut tekoja kuten jatkuvaa seuraamista, jotka eivät välttämättä ole täyttäneet minkään rikoksen tunnusmerkkejä, rikosylikomisario Seppo Ryhänen Itä-Suomen poliisista pohtii.

– Kestää varmaan aikansa, kun poliisi ja syyttäjät hakevat linjan, mitä kirjataan vainoamiseksi. Poliisilla ja syyttäjillä oli Itä-Suomessa juuri yhteistapaaminen, jossa tämäkin asia oli esillä.

Kaikkiaan Ryhäsen mukaan poliisi uskoo, että kyse on hyvästä rikosnimikkeestä.

–Se antaa puuttumisen mahdollisuuksia.

Rikosilmoitusten määrissä olleet erot kiinnostavat poliisiakin, mutta selvää syytä asialle ei tiedetä. Toisaalta erot todennäköisesti tasaantuvat, kun ajanjaksoksi saadaan pidempi seurantajakso.

 

Katso tiistain Savon Sanomista alueellinen jakauma, missä vainoamisista on tehty rikosilmoituksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Sonkajärveläinen tuomittiin ensimmäisenä Suomessa vainoamisesta

Suomalaiset naiset pelkäävät väkivaltaa