Valatilaisuus keräsi Suonenjoen keskustan täyteen väkeä - 142 lentosotamiestä vannoi valan

142 uutta Karjalan lennoston lentosotamiestä vannoi sotilasvalan tai antoi sotilasvakuutuksen Suonenjoella lauantaina. Urheilukentällä vietettyä valatilaisuutta seurasi aamulla satoja ihmisiä. Myös keskustan läpi kulkenut ohimarssi keräsi suljettuna olleen Rautalammintien varren täyteen katsojia.

Järjestäjien ennakkoarvion mukaan tapahtumaan odotettiin jopa 2 000 kävijää.

Päivä jatkui iltapäivällä kaikille avoimella maanpuolustusjuhlalla. Suonenjoen yhtenäiskoululla kävijät saattoivat hernerokan siemailun ohessa tutustua myös ase- ja kalustonäyttelyyn.

Mikko Polojärvi ja Eeva Kuikka saapuivat seuraamaan nuorimman poikansa Joel Polojärven valaa Joensuusta.

– Tämä on viimeinen vala. Aiemmin olemme olleet seuraamassa juhlia Kontiolahdella ja Kajaanissa, kertoo Mikko Polojärvi.

Eeva Kuikan mielestä valatilaisuudet ovat aina vaikuttavia tapahtumia.

Sotilaspoliisiksi jatkava Joel Polojärvi kertoo viihtyneensä lennostossa hyvin.

– Onhan se vähän erilaista kuin kotona olo, toteaa Polojärvi hymyillen.

Seitsemän naista vannoi valan

Vesannolta kotoisin oleva Vuokko Saikku on yksi seitsemästä naisesta, jotka vannoivat valan lauantaina Suonenjoella. Saikku on miettinyt asepalveluksen suorittamista jo 10-vuotiaasta lähtien.

– Halusin, että voin olla hyödyksi, jos tilanne joskus sitä vaatii.

Myös itsensä haastaminen sai Saikun lähtemään armeijaan. Tikkakoskelle johtajakoulutukseen jatkava Saikku kertoo toivovansa, että armeijassa saatavasta koulutuksesta olisi hyötyä myös tulevaisuudessa.

Karjalan lennoston tiedotussihteerin Risto Hyvärisen mukaan Karjalan lennostossa aloittaa myös eriä, joissa ei ole yhtään naista.

– Seitsemän on aika paljon. Yleensä tulee vain muutamia vuosittain.

Valmisteluja yli vuoden ajan

Kaupunginjohtaja Juha Piiroisen mukaan tapahtumaa on valmisteltu jo yli vuoden ajan. Suonenjoelta käytiin seuraamassa valajärjestelyjä naapurissa Rautalammilla, kun valatilaisuus järjestettiin siellä viime kesänä.

Edellisestä valatilaisuudesta Suonenjoella on kulunut aikaa ainakin pari kymmentä vuotta.

– Joku kaupungintalolla muisteli, että valaa olisi vietetty Suonenjoella joskus 1990-luvun alussa, mutta sekään tieto ei ole aivan varmaa, kertoo Piiroinen.

Kaupunginjohtajan mukaan valmisteluissa on kaupungin puolelta ollut mukana kymmenkunta ihmistä.