Vanha höyläämö muuttuu koirien harrastustilaksi

Varkauden Palvelus- ja seurakoirat (Varps) vuokraa Harjunrannalta Puutavara Semeika Oy:n entisen höyläämön teollisuushallin koirien harrastus- ja näyttelytilaksi.

Uudet tilat tuovat agilityn talvikilpailut Varkauteen, missä niitä ei ole ennen ollut.

Omistaja on tehnyt muutostöitä vajaan tuhannen neliön halliin ja koiraharrastajat pääsevät sinne lokakuussa.

– Entinen vuokrahallihalli Varkauden keskustassa oli liian pieni agilitykisojen järjestämiseen. Uuden hallin ensimmäiset, kilpailut ovat lokakuun lopulla ja toiset huhtikuussa, kertoo Varps:in puheenjohtaja Mirva Mustonen.

Varkaudessa on Mustosen mukaan noin sata viikoittain erilaisissa harjoituksissa käyvää koiraa.

Tarkoitus on järjestää jatkossa kaksi talvikilpailua, mihin osallistuu 60–100 ihmistä koirineen.

– Halli ei ole vieläkään tarpeeksi suuri, sillä kilpailussa vuoroaan odottavat koirat eivät mahdu sisälle, vaan joutuvat odottamaan autossa, Mustonen kertoo.