Vankikarkuri liikkui viikonloppuna Ylä-Savossa

Maanantain vastaisena yönä Keski-Suomessa kiinni jäänyt vankikarkuri liikkui sunnuntaina myös Pohjois-Savon puolella.

Oulun vankilasta huhtikuun alussa karannut elinkautisvanki Pekka Luukkonen jäi kiinni yöllä Konnevedellä Keski-Suomessa, kun poliisit hälytettiin mökkimurtopaikalle.

Poliisipartio tapasi mökiltä Luukkosen. Hänen käytössään oli henkilöauto, joka oli varastettu edellisenä iltana Keiteleeltä.

Auto vietiin sunnuntai-iltana Keiteleeltä, jossa tuntemattoman hiipparin oli nähty liikkuvan kesämökkin luona ja kurkkivan ikkunoista. Ainakin yhdessä mökissä oli mahdollisesti oleskeltu pidemmän aikaa.

Kun poliisipartio sai hälytyksen ja ehti Keiteleelle, hiippari oli juuri poistunut paikalta. Mökkimurtopaikan naapuri kertoi, että häneltä oli hetki sitten varastettu henkilöauto.

Koska auto löytyi myöhemmin samana yönä Luukkosen hallusta Keski-Suomesta, hän todennäköisesti oli Savon mökeillä nähty hiippari.

Poliisi tutkii vielä, mitä mökkimurtopaikalta oli viety ja oliko alueella murtauduttu useampiin mökkeihin. Tiedossa ei vielä myöskään ole, miten kauan alueen mökeillä oli mahdollisesti oleskeltu luvatta.

Luukkosen hallusta kiinniottohetkellä löytyi haulikko, kivääri ja useita patruunoita. Poliisin tiedossa ei toistaiseksi ole, mistä ne ovat peräisin. Tämän hetkisen tiedon mukaan aseita ei ole viime aikoina ilmoitettu varastetuiksi Pohjois-Savosta.

Ylä-Savon mökeillä ennenkin

Ylä-Savon mökkialueet ovat Luukkoselle tuttuja, sillä hän karkasi Sonkajärven Sukevan vankilasta kesällä 2012 ja kulki ensin maastossa ja mökeillä ennen kuin pakeni varastamallaan autolla Etelä-Suomeen. Luukkonen jäi silloin kiinni Salossa.

Tänä keväänä hän oli vierailulla Oulun vankilassa omaistapaamisen vuoksi, kun hän pakeni ja katosi kaupungille.

Poliisi ehti antaa Luukkosesta myös kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jossa hänet laitettiin Interpolin etsintäkuulutettujen listalle.

Sijoitetaan Turkuun tai Uudellemaalle

Maanantaina Luukkonen oli Jyväskylän poliisivankilassa, josta hänet sijoitetaan todennäköisesti Etelä-Suomen suljettuihin vankiloihin. Hänelle valitaan sijoituspaikka sen mukaan, että paikasta olisi mahdollisimman hankala paeta.

Luukkonen on karannut vankiloista jo kolmesti. Hän kärsii elinkautista vankeustuomiota murhasta.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Oulussa karannut elinkautisvanki saatiin kiinni Konnevedellä

Murhasta tuomittu mies karkasi vankilasta

Vankikarkuria ei palauteta Sukevalle

Sukevan vankikarkuri jäi kiinni Salossa