Varkaus-Viinijärvi saa remonttirahaa

Valtatie 23:n parannustyöt Varkauden ja Viinijärven välillä jatkuvat. Eduskunnan hallitusryhmät ovat neuvotelleet valtion ensi vuoden talousarvioon seitsemän miljoonan euron lisäyksen tiehankkeelle. Summa on suurin yksittäinen lisäys, josta neuvotteluissa sovittiin.

– Tavoitteena on ollut, että tieosuutta voidaan parantaa pätkinä, kuten on jo tehty. Tämä antaa mahdollisuuden jatkaa töitä välittömästi, sanoo SDP:n valtiovarainvaliokunnan vastaava, kansanedustaja Kari Rajamäki.

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto sopi kaksi vuotta sitten hankkeelle samaan tapaan viiden miljoonan euron aloitusrahan. Kaikkiaan noin 88 kilometrin tievälin parantamisen kustannusarvio on noin 25 miljoonaa euroa.

Perusparannus on suunniteltu toteutettavaksi neljässä osassa vaiheittain. Tieremontin ensimmäinen osuus Niinimäentien ja Alakyläntien risteysten välillä alkaa olla valmis. Tässä vaiheessa parannettavana on vielä noin kilometri Alakyläntien risteyksestä Joensuun suuntaan sekä noin puolen kilometrin pätkä Viinijärven puoleisessa päässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.