Vedentulo katkesi Rautalammilla

Vedentulo katkesi osassa Rautalammin keskustaajamaa torstai-iltana.

Ongelmat johtuivat vuotavasta runkovesiputkesta. Vuotokohta on paikallisen K-marketin edustalla. Runkovesiputki kulkee kyseisessä kohdassa Rautalammin päätien alta. Korjaustyön tekijät yrittävät kuitenkin pitää toisen kaistan ajokelpoisena korjaustöiden ajan.

Vedentulo kunnan keskustaan katkaistiin kokonaan kello 22 korjaustöiden takia. Katko koskee satoja talouksia.

Paikallisiin palvelutaloihin aloitettiin illalla vedenjakelu. Lisäksi kunnanviraston pihaan avataan vedenjakelupiste aikaisin perjantaiaamuna.

Rautalammin keskustan alueelle on annettu vedenkeittokehotus ruoanvalmistukseen ja juotavaksi tarkoitetulle vedelle. Keittokehotus on voimassa ensi torstaihin saakka. Kunta tiedottaa sen purkamisesta erikseen.

Lisätietoa aiheesta löytyy myös kunnan verkkosivuilta.

 

Rautalammin keskustassa oli vastaavanlaisia ongelmia vedentulossa alle vuosi sitten. Marraskuun puolivälissä 2018 runkovesiputki katkesi noin puolen kilometrin päässä torstai-iltana paikannetusta ongelmakohdasta. Tuolloin pahimmillaan sadoista talouksista katkesi vedentulo. Rautalammilla asuu noin 3 300 asukasta.

Vesijohtoverkoston runkoputki hajosi keskellä Rautalammin kirkonkylää marraskuussa 2018. Nyt ongelmakohta on paikallistettu noin puolen kilometrin päähän viime marraskuun ongelmakohdasta. Kuva: Päivi Taskinen-Kekki

 

Juttua muokattu perjantaina 19.7.2019, kello 7.46: Muutettu tieto vedenjakelupisteen aukioloajasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.