Venereissu keskeytyi Rautalammilla - vene alkoi vuotaa tuntemattomasta syystä

Viisihenkisen seurueen venereissu päättyi ikävästi lauantai-iltana, kun noin yhdeksänmetriseen veneeseen alkoi tulla konehuoneen kautta vettä kesken ajon.

Päivystävä palomestari Joni Komulainen kertoo, että ihmiset pääsivät pelastautumaan aluksi tuttavansa veneeseen. Paikalle saapui myös kolme Pelastuslaitoksen yksikköä. Vene hinattiin rantaan, eikä muita vahinkoja aiheutunut.

Komulaisen mukaan vuodon syy jäi epäselväksi.