Vesijohtojen huuhtelu alkaa Kuopion Laulurinteellä

Kuopion Vesi huuhtelee ensi viikolla vesijohtoja Tasavallankadun, Taivallahdentien ja Savon Sanomat Areenan väliin jäävällä alueella eli Laulurinteellä. Huuhtelut alkavat maanantaina ja tarkoituksena on, että huuhtelut saadaan valmiiksi torstaina.

Yhtiö huuhtelee putkistoa yöllä kello 22–6, jolloin veden käyttöä tulee välttää, jotta johdoista irtoavat saostumat eivät pääsisi talojohtoihin. Päivällä vettä voi käyttää normaalisti. Kuopion Vesi kehottaa varaamaan talousvettä astioihin ennen huuhtelun alkamista.

Värjääntynyttä vettä ei suositella käytettäväksi juoma- tai talousvetenä. Myös pyykinpesua kannattaa välttää.

Huuhtelu on osa alueellista ennakkohuoltoja.