Viestitapahtuma kutsuu kuopiolaisia juoksemaan pinkkiin pukeutuneena

Kiitos kaveruudelle -viestikisa kutsuu kaikki kuopiolaiset lapset ja nuoret juoksemaan ja kannustamaan pinkkiin väriin pukeutuneena. Kilpailussa voi pukeutua pinkkiin takkiin, paitaan, sukkiin, huiviin tai vaikka lippikseen. Kisa järjestetään Väinölänniemen urheilukentällä 4.5 kello 9-11.30.

Paikalle on tulossa 1 000-1 500 kuopiolaista ala- ja yläkoululaista.

Pink Shirt Day -päivä sai alkunsa, kun vuonna 2007 kaksi kanadalaispoikaa sai tarpeekseen luokkatoverinsa kiusaamisesta. Kiusaamisen syy oli pojan vaaleanpunainen paita. Pojat ostivat 50 vaaleanpunaista paitaa ja lahjoittivat ne muille koulunsa oppilaille. Tästä alkoi Pink Shirt Day, josta tuli maailmanlaajuinen vuonna 2012, kun YK julisti toukokuun 4. päivän maailmanlaajuiseksi koulukiusaamisen vastaiseksi päiväksi. Kiusaamisen vastaisena päivänä pukeudutaan pinkkiin, siniseen tai violettiin vastustamaan kiusaamista.

Tapahtuman järjestää Kuopion kaupunki yhteistyössä Kuopion Reippaan kanssa. Tapahtumassa ovat mukana myös Pohjois-Savon Liikunta, Welhot, Pallokissat ja KalPa (Ruusteri).