Vihreiden Heli Järvinen ehdolle Etelä-Savosta

Kansanedustaja Heli Järvinen (vihr.) ilmoitti ehdokkuudestaan ensi kevään eduskuntavaaleissa. Järvinen lähtee ehdolle kotivaalipiirissään Etelä-Savossa.

Järvinen kertoo tiedotteessaan, että häntä on lähestytty kokoomuksesta ja SDP:stä. Oman puolueen sisällä tarjottiin mahdollisuutta myös vaalipiirin vaihtoon.

- Itselleni on ollut koko ajan selvää, että lähden ehdolle Etelä-Savossa ja nimenomaan vihreiden listalta.

Järvinen on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kerimäeltä. Syntyjään hän on tamperelainen. Hän on työskennellyt toimittajana ja opettajana.

Vihreät on nimennyt yhdeksän neljästätoista ehdokkaastaan Etelä-Savossa.

Etelä-Savon vihreät oli edellisissä eduskuntavaaleissa vaaliliitossa SDP:n kanssa. Tällä kertaa vaalit käydään Etelä-Savossa ilman vaaliliittoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.