Viitamies: Vanhasen olisi kannattanut antaa olla

Eteläsavolainen kansanedustaja Pauliina Viitamies (sd.) pohtii pääministeri Matti Vanhasen ja tämän ex-rakkaan Susan Ruususen oikeudenkäyntiä uusimmassa blogikirjoituksessaan.

Viitamiehen mukaan lautamiesjärjestelmän riskinä on, että maallikkojäsenet eivät aina ole tilanteiden tasalla.

- Ne epäilyt kuulostavat kauheilta, että lautamiesten sympatiat olisi saatu yksinhuoltajan kyyneleiden vuoksi, Viitamies kritisoi.

Hän oli keskustellut asiasta myös kansanedustajakollegoidensa kanssa.

- Samaa mieltä olimme kaikki siitä, että Vanhanen olisi menetellyt fiksusti, jos olisi jättänyt asian sillensä. Nyt jutun vaiheita vatvotaan julkisuudessa vielä pitkään, eikä tehtyjä ratkaisuja saa tässäkään tapauksessa tekemättömiksi, Viitamies kirjoittaa.

- Antaessaan julkisuudelle jotakin, täytyy olla valmis kestämään myös julkisuuden ei niin mukavat puolet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.