Ylä-Savon seutukunnan muistoja nälkävuosilta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa olevaan perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaan on tallennettu runsaasti muistitietoa eri paikkakunnilta.

Savon Sanomat julkaisee SKS:n luvalla 1860-luvun nälkävuosia koskevia tekstejä, joista suurin osa on kirjattu 1930-luvulla. Tuolloin eli vielä paljon kertojia, joilla oli omakohtaisia muistoja tapahtumista.

Kertomukset on järjestetty seutukunnittain ja pitäjittäin. Jokaisen yksittäisen tekstin perässä on kertojan ja tallentajan nimi, tallennusvuosi sekä viittaus alkuperäiseen arkistolähteeseen.

Tekstit on kopioitu sellaisina kuin ne löytyvät arkiston paperista korteista. Siksi kielen kirjoitusasussa on vaihtelua ja murteen mukaisia merkintöjä.

 

Iisalmi

Sota aikana, kun kansa söi pettua niin eräs Topi Kähkönen söi aina rukkaset kädessä, että ei kädet pihkaannu.

Kertoja: Härkönen, Vilho, 1938

SKS:n arkisto PK22: 3984

 

Lapinlahti

Olen kuullut tarinan nälän kulusta talosta taloon. Siten että kuin niitä on kulkenut kerjuulla immeisijä. Niin ne on sanonut että näläkä kulukoo vaan talosta talloon. Ja sitten ne kerjäläiset olivat yöpyneet sinne Näläkömäkkeen. Ja se on siitä saanut nimensä. Nälkkömäki on myöskin Lapinlahden pitäjässä.

Tallentaja: Vartiainen, Otto. 1938

SKS:n arkisto PK23:  4164

 

Olen kuullut tarinoita niistä suurista nälkä-vuosista. Ne on olleet kuulema kauheita. Kuin niitä on kuollut ihmisiä. On ollut ruumiita haudattavana joka pyhä useeta kymmeniä joka kirkolla. Ne on syöneet pettua petäjää olki leipää ja suolaheinä rieskoo ja suo sammalta. Ja mitä vain olivat saaneet suuhunsa. Joka vain on ollut kiveä pehmeempää. Niin ne on syöneet nälkäiset ja kuulema syöneet sian ruokiakin kuin vain olivat saaneet käsiinsä. Ne kerjäläiset syöneet ihan tapellen. Ja niitä on ollut niin kauheen paljon niitä kerjäläisiä kulkijaamia. Ja ne on niitä kerjäläisiä kyijineet hevosen kanssa toisesta talosta toiseen. Kuin ne on olleet kerjuulla ihan koko perheeneen sellaiset köyhät ihmiset. Eikä niillä ole ollut vaateeta eikä kenkiä että ne on olleet melken alasti. Niitä on ollut kuulema kolme vuotta peräkkäin sellaisia kato vuosia halla vuosia että pakkanen on pannut joka vuosi vain maan tasalle on ollut kovia aikoja Suomessa.

Tallentaja: Vartiainen, Otto. 1938

SKS:n arkisto PK23: 4173

 

Lapinlahden pitäjään Nerkon kylässä olevan kanava työn aika oli nälkävuonna 1867, kuoli ihmisiä satoittain, nälkään ja ruttoon. Talot oli täynnä sairaita. Minäkin olin niitä korjaamassa pois. Joka niitä meni korjaamaan hän sairastui ja kuoli.

Kaksikymmentä minä korjasin yhdessä yössä, palkkaa sain viisikymmentä penniä ruumiilta, ei niille kaikille arkkuja ollut, ne haudattiin yhdeen haudaan.

Kertoja: J. Ryynänen, mäkitupalainen, s. 1849

Tallentaja: Vartiainen, Fr. 1938

SKS:n arkisto PK 24: 4434

 

Pielavesi

Ruth tappoi paljon ihmisiä Keiteleellä ”isona kuolinvuonna”, kuten sitä nimitetään. Koska siellä ei silloin ollut kirkkoa, täytyi ruumiit haudata Pielavedelle. Sohvi Karell kertoo olleen ruumiita aina yhdessä saattueessa monta kymmentä. Kyläin kohdalla olivat saattomiehet aina veisanneet. Kuivaniemen talo oli heidän tavallinen levähdys- ja yöpymispaikkansa. Niinpä Sohvi ollessaan karjanhoitajana sai usein kamuta kirstujen ja rekien yli navetan ja ladon välisessä kujassa.

Kertoja: Juho Pulkkinen

Tallentaja: Pulkkinen, Eino, 1938

SKS:n arkisto KT 99

 

Nälkävuodet 1867-68

Kansan muistissa on säilynyt eräitä piirteitä viimeisistä suurista kato- ja kuoluvuosista 1867-68. Nämä valaisevat tiedot lienee syytä muistiin merkitä.

Silmin näkijät kertovat niistä arkku rivistöistä, jotka Pielaveden kirkkosaaren ranta kalliolta lähtien hautuumaan portille saakka tietä kahden puolen reunustivat. Kirkolle ensiksi ehtineet saivat vainaansa hautuumaan portille – oli aivan kilpa, kuka ensitilalle pääsisi. – Niin ladottiin arkkuja kahden puolen tietä, vieri vierestään, arkku arkussa kiinni, ja kerrotaan olleen päiviä, jolloin viimeiseksi saapuneet pitäjään perukkalaiset saivat vainaansa jättää rantakalliolle. Sitä myöten – n. kolmen sadan metrin taival hautuumaan portille – oli täyttä.

Sen aikaisen tavan mukaan haudattiin kuolleet ennen jumalanpalveluksen – kirkkotoimituksen alkua. Tämän seikan vuoksi oli eräinä pyhinä kirkkotoimitus voitu alkaa vasta kello 3me iltapäivällä. Hautuu homma vei aikaa niin paljon, vaikka kertoman mukaan papit olivatkin tehneet ”työtä” kuin urakalla.

Ihmiset kuolivat n.k. sydäntautiin. Oli selvä merkki jos jonkin sairastuneen sisästä leppä läksi, että se henkilö ei taudistaan toivu. Toisella nimellä sanottiin tautia ”puna-taudiksi” – kai juuri sisältä veren lähdön takia. Arvatenkin tälläiset sisustaudit aiheutuivat huonosta ravinnosta. Leipää – selvää – jos sai kakunkin pideltiin sitä kuin kultapalasta ja käytettiin pettuleivän kanssa kuin konsanaan särvintä, kertoo eräs sitä aikaa muistava.

”Petäistäkään” ei saanut syödä se, jolla ei maata ja metsää ollut. Ne, joilla metsää oli eivät mielellään antaneet syrjäisen petäjikköjään turmella. Täytyi turvautua olki- ja vehkaleipään, ja nämä olivat vielä epäterveellisempiä kuin petäjä leipä. Jolla sattui hyvä suolaheinä-aho olemaan, se oli jo hyvillään, ettei tarvinnut olki- ja vehkaleipää syödä. Suolaheinä leipä kuului olleen terveellisempää.

Haudattavien paljoutta näinä vuosina Pielavedellä kuvastaa sekin, että aikana, jolloin nälkä ja taudit olivat kovimmillaan, eivät haudat tahtoneet riittää, vaikka kaksi haudan kaivajaa kaivoivat kuukausien aikoja hautoja taukoamatta, pyhät ja aret, jopa joskus öilläkin.

Ja – kertonen lopuksi tämän: Eräänä yönä – juuri sinä aikana – helähti vakituisen haudankaivaja Vikin lapioon jokin. He ryhtyivät toverinsa, apulaiskaivajan kanssa tarkastamaan helähdyksen aiheuttajaa ja löysivät täysinäisen viinapullon – tietenkin suureksi ilokseen, koska he nousivat haudan reunalle ja ryyppivät viinan suihinsa. Viina oli maa keittoa – ja olivat kehuneet hyväksi muuten, paitsi että hiukan oli ”maalle” maistanut. Kuinka kauan lienee haudassa ollut?

Kertoja: Maria Tiitinen, 75 v.

Tallentaja: Tiitinen, M. 1935.

SKS:n arkisto 769

 

Sonkajärvi

Eräs mummo kertoi nälkävuodesta, kun halla oli tullut ja kaikki tou’ot vienyt. Hänen isänsä oli sanonut lähdetäämpä tytöt nyt hallan kanssa kilpailemaan ja niin olivat lähteneet ja ehtineet leikata sen verran että siemen jyvät olivat saaneet seuraavaksi kesäksi, mutta kovin oli käsiä paleltanut kun kaikki oljenkorret oli niin jäätyneet, että olivat olleet kuurassa. Sen hallan jälkeen oli kulkenut kerjäläisiä niin paljon että eräskin poika oli ehtinyt käydä 12 toista talossa samana päivänä, kun olivat kyydinneet talo talolta seuraavaan paikkaan. Ja olipa kuollutkin nälkään heikompia ihmisiä.

Kertoja: Maria Hiljanen, n. 90 vuoden

Tallentaja: Kärnä, Kristiina, 1938

SKS:n arkisto PK24:  4362

 

Varpaisjärvi

Nälkä vuonna 1867 kuoli nälkään ihmisiä muutamilla seutuilla meni asutus ihan sukupuuttoon. Varpaisjärven pitäjän sisällä on eräs autio josta kuoli kaikki 6-henkinen perhe. Ei ollut mitään tapettavaa, että olisi saana tappaa niitä. Varakkaimmat tappoivat elukoita niin sillä lailla säästyivät henkiin.

Asutus tällä seutulla on saanut vasta parivuosi kymmentä sitten.

Kertoja: J. Ryynänen, s. 1849

Tallentaja: Vartiainen, Fr. 1938

SKS:n arkisto PK 24: 4433

 

Vieremä

Mureennos mäki kylä Vieremän pit Salahmin kylässä saanut nimensä siitä että siellä köyhinä aikoina murennettiin paljo petäjän kuorta.

Tallentaja: Ales Laukkanen, 1938

SKS:n arkisto PK24: 4525

Suurten nälkävuosien karut muistot Savosta