Ylä-Savonkin sudet saatu nurin

Susijahti on tällä erää saatu päätökseen myös Ylä-Savossa, kun sekä Sonkajärven alueelle kohdistunut poikkeuslupa että Vieremä–Sukeva-raja-alueen lupa on käytetty.

Poikkeusluvalla ammutuista susista kumpikin oli aikuisia naaraita.

Sonkajärven alueen yksilö oli osa susiparia, mutta Luonnonvarakeskus selvittää, oliko Vieremän ja Sukevan rajapinnassa liikkunut toinen kaadettu susi laumanjohtaja eli alfanaaras. Poikkeuslupaehtojen mukaan suositus on, että alfanaaraita ei ammuta.

– Ei siitäkään mitään jälkiseuraamuksia tule, mutta tulevien lupapäätöksien tekoon se voi vaikuttaa, kun seuraamme saaliiden rakenteen kehitystä, kertoo Pohjois-Savon riistapäällikkö Jouni Tanskanen Suomen riistakeskuksesta.

Riistakeskuksella on vielä yksi poikkeuslupahakemus käsittelyssä. Se kohdistuu Rautavaara–Varpaisjärvi-rajalle.

– Siitä on odotettavissa päätös ensi viikon alkupuolella, Tanskanen sanoo.

Aiemmin tällä viikolla poikkeusluvilla kaadettiin kaksi sutta Kaavi-Juankoski-alueelta.

Susijahti etenee: Kaavi-Juankosken poikkeusluvat käytetty

Pohjois-Savoon kaksi poikkeuslupaa suden kaatoon