Yle: Värikkään uran kunnallispolitiikassa tehnyt Kalevi Kauhanen ei lähde enää ehdolle

Kalevi Kauhanen ei asetu enää ehdolle kevään kuntavaaleissa, kertoo Yle. Kauhanen täyttää kesällä 81 vuotta, ja hän toteaa nyt olevan aika siirtyä syrjään Kuopion kaupunginvaltuustosta.

Kauhanen on toiminut kunnallisissa luottamustoimissa Kuopiossa vuodesta 1981 lähtien. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2012 hänet valittiin kaupunginvaltuustoon perussuomalaisten listalta. Kauhanen oli siirtynyt juuri ennen vaaleja keskustasta perussuomalaisiin.

Jo tammikuussa 2013 Kauhanen loikkasi kuitenkin takaisin keskustaan, mutta joutui eroamaan keskustan ryhmästä vielä saman vuoden maaliskuussa epäasiallisina pidettyjen sähköpostien ja puhelinsoittojen takia. Sen jälkeen Kauhanen perusti oman valtuustoryhmänsä, jonka ainoa jäsen hän on ollut.