Yli 320 lasta osallistui Siilinjärvellä POPPI-kisoihin – nuorimmat noin kaksivuotiaita

Yksi Siilinjärven suosituimmista lasten liikuntatapahtumista POPPI-kisat keräsivät tiistaina ennätysmäärän osallistujia. Juoksuun, pituushyppyyn ja pallonheittoon ilmoittautui yhteensä 354 kilpailijaa, joista paikan päälle pääsi yhteensä 326 vuosina 2009–2017 syntynyttä kilpailijaa.

– Se on hurja määrä. Olen ollut mukana kymmenen vuotta, eikä koskaan ole ollut osallistujia noin paljon, arvioi kisojen juontaja Seppo Kiiski SiiPeltä.

Kisan järjestää Siilinjärven Paikallisosuuspankki yhteistyössä Siilinjärven Pesiksen (SiiPen) kanssa.

Kaikki saivat mitalit. Harrastesarjalaisilta, vuosina 2015–2017 syntyneiltä, ei mitattu aikaa. Muiden tulokset mitattiin, ja ikäsarjojensa parhaat palkittiin vielä kullan-, hopean- ja pronssin värisin mitalein.

– Kun maaliviiva oli ylitetty ja mitali tuli kaulaan, lapset tulivat näyttämään järjestäjillekin, että "katso, mitä sain" He ovat niin aitoja! On ilo on nähdä, että nuoria kiinnostaa yleisurheilu, iloitsee Popin palvelujohtaja Helena Pulkkinen.

– Ja vanhemmat olivat iloisia, että lapsille järjestetään tällaista tapahtumaa. Pienille ei niin paljon vastaavia ole. Nuorimmat olivat syntyneet vuonna 2017, niin useilla myös ukit ja mummot tulivat mukaan, mikä on positiivinen juttu, Kiiski jatkaa.

Kannustusjoukot mukaan lukien Siilinjärven POP Areenalla oli tiistaina monia satoja yleisurheilun ystäviä.

– Tapahtuma on haastava, kun väkeä on paljon ja halutaan lapsille sujuva kisa. Mutta lajit alkoivat kello 17.30 ja kello 19.05 oli jaettu viimeiset palkinnot. Kaikki sujui, kertoo Kiiski.

– Iso kiitos kumppaneille jälleen onnistuneista kisoista. Ja myös vanhemmilta tuli kiitosta, että järjestelyt toimivat, jatkaa Pulkkinen.

POPPI-kisojen nimellä tapahtuma on kulkenut jo noin 20 vuotta, mutta alunperin lastenkisoja alettiin järjestää Siilinjärvellä 1970–1980-lukujen taitteessa.

Kisa järjestetään jälleen ensi vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.