Ylilääkäri kyseenalaistaa raportin puolueettomuuden

Ylä-Savon Soten johtavan ylilääkärin Pekka Taipaleen mielestä hänen viranhoitoaan selvittänyt sisäisen tutkimuksen raportti on osatotuus, jossa on tuijotettu pelkkiin numeroihin.

Hän kritisoi raportin osaa, jossa kerrotaan, että vuokralääkäreiden palkkioihin käytetyt summat ovat ylittäneet budjetoidun. Vaikka budjetti ylittyi ostolääkäripalveluissa, se alittui virkalääkäreiden henkilöstökuluissa.

–Tätä ei ole haluttu kertoa raportissa. Asioista saa väärän käsityksen, ja minut saatetaan väärään valoon, Taipale sanoo.

Hänen mukaansa ostopalveluihin ei budjetoitu enempää, koska tavoite oli saada palkattua virkalääkäreitä.

Raportti on Taipaleen mielestä puolueellinen, koska sen ovat tehneet Soten toimitusjohtaja Leila Pekkanen ja henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen.

–Se ei ole mitään puolueellista tarkastelua, koska se on virkavastuulla tehty tarkastus ja perustuu päätöksenteon dokumentteihin ja talousraportteihin.

Budjetin ylittyminen on Pekkasen mukaan kiistaton asia.

–Taipale ei ole siirtänyt määrärahoja budjetin sisällä, jotta talousseuranta näyttäisi oikeaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.