Yliopistoväki uhkaa lakolla

Yliopistoväki jättää lakkovaroituksen keskiviikkona. Ammattijärjestö JUKO:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mukaan yliopistojen henkilökunnan sopimusneuvottelut ovat täysin jumissa.

Itä-Suomen yliopistossa lakko koskisi noin 3 000 työntekijää.

Kampusten henkilökunta on ilmoittanut pettyneensä työnantajan ensimmäisiin ehdotuksiin. Yliopistoväki katsoo olevansa vaarassa menettää useita etuja, jotka olivat arkea heidän ollessaan vielä viime vuonna valtion virkasuhteessa.

Työnantajan esityksiin kuuluu esimerkiksi, että palkallinen sairausloma lyhenisi ja opetustehtäviä voitaisiin määrätä rajoituksettomammin kuin ennen. Sama koskee muitakin työtehtäviä.

Yliopistolehtorien kannanotto on, että varsinkin väitöskirjojaan valmistelevat jäisivät uudessa tilanteessa lähes tyhjän päälle.

Liikehdinnän takana on uusi yliopistolaki. Tammikuusta asti henkilöstöllä on ollut sopimukseton tila. Ennen kyseessä oli valtion virkasuhde, kun taas nykyisellään neuvotellaan työehtosopimuksesta yliopistoja pyörittävien säätiöiden kanssa.

Lakolla uhkaaviin järjestöihin kuuluvat lähes kaikki yliopiston työntekijät tutkijoista toimistohenkilökuntaan. Myös hallinnossa ja kirjastoissa toimivat ovat mukana rintamassa.

Lakkovaroituksen yhteydessä kerrotaan lakkorajoista ja mahdollisen lakon kestosta. Lakkovaroituksesta lakkoon tulee kestää ainakin kaksi viikkoa.

Lakkovaroituksen ovat jättämässä JUKOn lisäksi palkansaajajärjestö Pardia ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.