Ad Kiivi ja Brave Digital yhdistyvät

Markkinointitoimisto Ad Kiivi Oy ja digitaalisen markkinoinnin, analytiikan sekä ohjelmisto- ja web-kehityksen palveluita tuottava Brave Digital Oy perustavat yhdessä uuden konsernin, johon molemmat yritykset siirtyvät tytäryhtiöiksi.

Yritysten liiketoiminnot yhdistyvät ja uusi brändi julkaistaan vielä tämän vuoden aikana.

Yhtiöt kertovat tiedotteessaan, että uusi yritys tuottaa entistä kattavammin ja monipuolisemmin palveluja, jotka vastaavat digimurroksen kanssa kamppailevien asiakkaiden tarpeisiin niin brändäyksen kuin digitaalisten ratkaisujen puolelta.

Kaikki Ad Kiivin ja Brave Digitalin työntekijät siirtyvät uuden yrityksen palvelukseen. Ad Kiivin toimitusjohtaja Jukka Kekäläinen kertoo, että myös yhtiöiden nykyinen toimiva johto jatkaa konsernissa.

Yhdistymisen jälkeen uudessa konsernissa työskentelee yli 50 henkilöä, joista Kuopiossa noin 40. Työntekijöitä on myös Iisalmessa, Espoossa, Tampereella ja Atlantassa.

Yhtiöt arvioivat, että vuoden 2017 liikevaihto tulee asettumaan noin neljään miljoonaan euroon.

 

Brave Digital perusti toimipisteen Kuopioon tänä vuonna. Keskellä yrittäjä Pasi Lappalainen. Kuva: Tuire Punkki
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.