Asuntojen myyntiajat lyhentyneet Kuopiossa

Suuriin asunnonvälittäjiin kuuluvan Huoneistokeskus Oy:n paikallisjohtaja Hannu Ahola kertoo, että vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat Kuopiossa olleet toukokuusta alkaen viime vuoden tasoa suuremmat.

- Hintataso on nyt vakaa, myyntiajat ovat lisäksi lyhentyneet, hän sanoi keskiviikkona.

Erityisesti on piristynyt pienten asuntojen, yksiöiden ja kaksioiden kauppa.

Aholan mukaan sijoittajat ostavat nyt kaikki pienasunnot keskustasta. Lisäksi ensiasunnon ostajat ovat taas palanneet markkinoille.

- Perheasuntojakin menee lähes normaalitahtiin kalliimpia asuntoja lukuun ottamatta, Ahola selvittää.

Runsaasti tarjontaa on Kuopiossa hänen mielestään ainoastaan omakotitaloissa.

Kiinteistövälitysalan keskusliitto ja asuntolainoittaja Hypoteekkiyhdistys arvioivat alkukuusta, että asuntojen hintataso ei sen paremmin nouse kuin romahdakaan syksyn aikana maassamme.

Viime loka-marraskuussa kuukausittaisten asuntokauppojen määrä aleni noin kolmeen tuhanteen Suomessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.