Atria lopettaa makkaratuotannon Kuopiossa

Atria lopettaa kestomakkaratuotannon eli meetwurstin valmistuksen Kuopiossa ensi vuoden syksyllä.

Tuotanto keskitetään Tanskaan. Atrian tiedotteessa arvioidaan, että keskittämisestä syntyy 300 000 euron säästöt vuodessa.

- Olemme selvittäneet eri vaihtoehdot. Tuotannon jatkuminen Kuopiossa tai uuden tehtaan rakentaminen Suomen muihin yksiköihin ovat kalliita vaihtoehtoja. Kilpailukykyisin vaihtoehto tulevaisuuden kannalta on valmistaa kestomakkarat omalla tehtaallamme Tanskassa, sanoo Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.

Myös kestomakkaratuotantoon liittyvät yt-neuvottelut henkilöstön kanssa on saatu päätökseen. Neuvottelut koskivat 18 henkilöä Kuopion tuotantolaitoksella. Myymälän ja tekniikan henkilöstön työt päättyvät viimeistään 2014 lopussa. Kaikille Kuopion tuotantolaitoksella työskenteleville Atrian työntekijöille tarjotaan mahdollisuus siirtyä yhtiön muihin yksiköihin.

Atrian teurastus- ja lihanleikkuutoiminta Kuopiossa päätty ensi viikon perjantaina. Kyseiset työt tehdään Kauhajoella ensi vuoden alusta alkaen.

Taustatietoa Atriasta:

Lihatalo Atria työllisti parhaimmillaan 700 henkeä Kuopiossa

Atria ja sen edeltäjät ovat harjoittaneet lihanjalostustoimintaa Kuopiossa vuodesta 1903.

Aloittajan, Kuopion Karjanmyynti-osuuskunnan nimi muutettiin Savo-Karjalan Osuusteurastamoksi.

Vuonna 1956 rekisteröitiin nimi Lihakunta. Fuusioiden myötä päästiin Lihapolarin ja Itikka-Lihapolarin kautta Atriaan vuonna 1994.

Kuopion Likolahdessa sijaitseva Atria työllisti parhaimmillaan noin 700 kuopiolaista. Sikojen teurastus loppui Atrian teurastamossa Kuopiossa vuonna 2006.

Tammikuun 2. päivänä 2012 loppuu nautojen teurastus.

Lihakunta ja Atria omistavat Kuopion Likolahden tuotantotilat. Tonttimaa on Lihakunnan omistuksessa. Atrian johdon mukaan tuotantotiloja varten ei ole suunnitelmia.

Atria alkoi menettää tuottajiaan kilpailijoille teurastamon lopetusilmoituksen jälkeen.

Kyselyn mukaan yhtiö saattaisi menettää yli 90 prosenttia Itä- ja Pohjois-Suomen vasikoistaan.

Luonnollinen suunta vasikoiden uusjaossa on HK Agri Outokummussa.

Lähde: Atria

Lihakunnan johto meni uusiksi