Autontuojat: Kauppa palautunut notkahduksen jälkeen

Tammikuussa rekisteröitiin kaikkiaan reilut 12 700 uutta henkilöautoa, kahdeksan prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammikuussa, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Myös paketti- ja kuorma-autojen kauppa vilkastui selvästi. Molempia rekisteröitiin noin neljänneksen enemmän kuin viime vuoden tammikuussa.

Autokaupassa oli tammikuussa muutaman päivän mittainen häiriö, kun liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) esittelemät suunnitelmat autoveron poistamisesta herättivät hämmennystä.

Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio sanoi, että autoveroista syntynyt epäselvyys ei näy tammikuun rekisteröintiluvuissa, koska silloin rekisteröidyt autot oli tilattu jo aiemmin.

Kallion mukaan häiriö meni ohi kun ilmeni, ettei autoveron poistamista valmistella. Sen jälkeen kauppa palautui normaaliksi.