Bellan veneitä myymättä 30 miljoonan edestä

Bella-Veneet Oy:n tiistaina julkistamat massiiviset lomautukset johtuvat siitä, että yrityksen valmistamia veneitä on markkinoilla myymättä noin 30 miljoonan euron edestä. Tämä vastaa lähes puolen vuoden tuotantoa.

Toimitusjohtaja Raimo Sonninen selvittää, että jälleenmyyjillä on Bellalta ostettuja veneitä 15 miljoonan euron edestä myymättä. Saman verran jälleenmyyjien varastoissa on sellaisia veneitä, jotka ovat vielä Bellan.

Työntekijät Bellan tehtailla järkyttyivät, kun saivat tiistaina kuulla, että yhtiö lomauttaa noin 250 ihmistä kaikkiaan 440 työntekijästään loppuvuodeksi. Tehtaista menevät kiinni kaikki viisi Kuopion tehdasta sekä Kokkolan tehdas.

Nuorimpien työntekijöiden kannalta lomautukset osuivat pahaan saumaan: noin 30 työntekijää ei pääse ansiosidonnaiselle päivärahalle, koska he eivät ole olleet vielä 10 kuukautta liiton jäsenenä eivätkä ole ennättäneet olla 43 viikkoa töissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Bella panee Kuopion tehtaat syksyksi kiinni