Biopallo Systems voitti Tahkon pitsauskisan

Biopallo Systems Oy on voittanut Tahko Ski Lift Pitchin 2018. Voittaja julkistettiin perjantaina alkuillasta.

Toista kertaa järjestettävä kaksipäiväinen tapahtuma houkutteli paikalle yli 200 osallistujaa Suomesta ja ulkomailta. Tapahtumassa startup-yrittäjät pitsasivat liikeideaansa sijoittajille hiihtohississä ja potentiaalisimmat yritykset pääsivät jatkokierroksille.

Voittajaksi pitsauskilpailussa pääsi kuopiolainen Biopallo Systems Oy. Yritys valmistaa teollisen mittakaavan aerobisia bioreaktoreita.

Voittaja sai 10 000 euron pääpalkinnon, jonka lahjoitti tapahtuman järjestäjä Kuopion alueen kauppakamari. Palkintosijoille ylsivät Kiho ja Adamant Health - NeuroTracking.

Tahko Ski Lift Pitchistä ei ole rakennettu massatapahtumaa, vaan panostetaan ihmisten kohtaamisiin.

– Missään muussa tapahtumassa yrittäjä ei pääse yhtä lähelle sijoittajaa. Hiihtohissistä ei pääse karkuun. Tällainen tapahtuma vahvistaa osaltaan startup-yrityskulttuuria Kuopiossa, sanoo Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi.

Tuomariston puheenjohtaja Jari Osmala näkee kilpailun tason laajentuneen viime vuodesta.

– Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on lisääntynyt ja meillä oli vaikeuksia päättää, ketkä valitaan kilpailuun. Tuomareita ja sijoittajia kiinnostaa erityisesti yritysidean ainutlaatuisuus, mahdollinen skaalattavuus ja millainen tiimi ideaa toteuttaa, Osmala kertoo.

Tahko Ski Lift Pitch aloitti kauppakamarin 100 vuotta tapahtumavuoden, joka jatkuu toukokuun lopulla Sawosta maailmalle -kansainvälistymistapahtumalla ja elokuussa Johtamisforumilla.