EKP laski ohjauskoron ennätyksellisen alhaiseksi

Euroopan keskuspankin neuvosto laski tänään euroalueen rahoitusmarkkinoiden ohjauskoron ennätyksellisen alhaiseksi eli 0,50 prosenttiin. Keskuspankki päätti samalla jatkaa pankkien rajoittamatonta rahoittamista ainakin ensi vuoden heinäkuuhun asti.

Pääjohtaja Mario Draghi perusteli ohjauskoron laskemista heikolla taloudella ja euroalueen inflaation hidastumisella. EKP:n hyvin kevyt rahapolitiikka tukee hänen mukaansa talouden kääntymistä kasvuun loppuvuoden aikana.

EKP:n ohjauskoron laskua oli odotettu markkinoilla. Keskuspankin neuvoston Bratislavassa tekemä päätös koron alentamisesta ei kuitenkaan ollut yksimielinen.

- Ohjauskoron 25 pisteen alentamisen takana oli hyvin vahva konsensus, sanoi Draghi. Ilmaisu viittaa siihen, että yksi tai useampi neuvoston jäsen ei kannattanut päätöstä.

Euroopan keskuspankin ohjauskorko on torstain laskupäätöksen jälkeen alempana kuin koskaan aiemmin. Edellisen kerran EKP laski ohjauskorkoa viime heinäkuussa, jolloin se laskettiin 0,75 prosenttiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.