Ehdokas Talvivaaran toimitusjohtajaksi: Kaivoksella on tulevaisuus

Talvivaaran mahdollisen tulevan toimitusjohtajan mukaan kaivoksesta tulee kannattava, mutta se voi viedä vuosia. Sijoitusyhtiö Audley Capital Advisors vakuuttaa, että Talvivaaralla on tulevaisuus.

Mahdollisista ympäristökorvauksista on John MacKenzien mukaan sovittu valtion omistaman erityisyhtiö Terrafamen kanssa laajalla sopimuksella.

MacKenzien mukaan kaivoksen aiheuttamat ympäristöhaitat ymmärretään nykyisin melko hyvin, ja ratkaisut ovat olemassa tai kehitteillä.

Perä tyytyväinen - ei ota kantaa omaan rooliin

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä on tyytyväinen, jos kaivokselle saadaan uusi omistaja. Hän kuitenkin korostaa, että ehdollisen kaupan toteutumisessa on vielä monta asiaa auki.

- Siinä on todella paljon asioita vielä auki ennen kuin kauppa pystytään viemään loppuun. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristö- ja luvitusasiat. Eihän kukaan voi ottaa kaivostoimintaa vastaa ennen kuin sillä on toiminnan vaatimat luvat, sanoo Perä STT:lle.

Perä ei ota kantaa omaan tai emoyhtiön rooliin mahdollisessa uudessa kaivosyhtiössä.

- Kaikki on vielä auki. Teemme kaikin tavoin yhteistyötä konkurssipesän ja muiden tahojen kanssa kuten tähänkin asti. Haluamme, että operaatio menestyy paremmin tulevaisuudessa.

Perän mukaan ilman emoyhtiötä ja tiettyjä emoyhtiön omistuksia kaivosta ei voi käyttää.

"En kannata valtion mukaantuloa"

Perän mukaan ostajaehdokas Audleyllä on kokemusta ja ymmärrystä kaivostoiminnasta. Sen sijaan hän ei kannata valtion yritystoimintaa.

- En missään mielessä kannata, en poliittisesti enkä käytännöllisesti, että valtiolla olisi merkittäviä osuuksia. Se nähtiin Talvivaarankin tapauksessa, että kun politiikka tulee mukaan bisneksen, siitä katoaa kaikki järki.

Uuden kaivosyhtiön johtajaksi on nousemassa John MacKenzie, joka on Perälle tuttu nimi.

- Mies on hyvin kokenut, osaava ja miellyttävä kaveri.

Sotkamossa ollaan tyytyväisiä

Kaivoksen kotikunnassa Sotkamossa uutinen kaivosyhtiön ostajan löytymisestä on otettu tyytyväisenä vastaan. Kunnanjohtajan mukaan ostajan löytyminen oli odotettu ja positiivinen ratkaisu. Hän on tyytyväinen siitä, että asiassa päästään nyt eteenpäin.

Talvivaaran pääluottamusmies Jukka Vetola on todella tyytyväinen. Nyt konkurssipesällä on vakituista väkeä töissä 450.

-Vaikuttaa todella hyvältä, nyt näkyy se, että kaivoksella on potentiaalia ja sen kannattavuuteen uskotaan, Vetola sanoo.

Kainuun ely-keskus pitää tärkeänä, että Talvivaaran kaivoksen toimintaa mahdollisesti jatkava yhtiö panostaisi ensisijaisesti ympäristöturvallisuuteen. Ely-keskuksen ylijohtajan Kari Pääkkösen mukaan akuutein ongelma kaivoksella on tällä hetkellä ylimääräiset vedet.

Pääkkönen pitää hyvänä, että valtio on mukana mahdollisessa uudessa kaivosyhtiössä. Hänen mukaansa valtion intressissä on huolehtia, että ympäristöasiat tulevat kuntoon.

Ely-keskus jatkaa Talvivaaran kaivoksen valvontaa normaalisti. Konkurssipesä ylläpitää kaivoksen toimintaa toistaiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vapaavuori: Valtion vastuut alle 100 miljoonaa euroa

Talvivaaralle löytyi ostaja - valtio mukaan