Elcoteq päivän nousija pörssissä

Helsingin pörssin nousijoiden kärkeä piti tänään elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq. Yhtiön osake kipusi yli 26 prosenttia 2,4 euroon, kun se kertoi tehneensä yhteistyösopimuksen japanilaisen matkapuhelinvalmistajan kanssa.

Uusien älypuhelinmallien julkistaminen ei riittänyt piristämään Nokiaa nousuun. Yhtiön osake laski 0,45 prosenttia, ja kauppaa käytiin 11,13 euron kurssiin. Matkapuhelinyhtiö julkisti tänään kolme uutta älypuhelinmallia, joista edullisimman hinta asettuu alle sataan euroon.

Helsingin pörssi lasketteli miinukselle. Pörssin yleisindeksi jäi 0,25 prosenttia pakkaselle 7345 pisteeseen.

Kauppakonserni Stockmannin nousuvire tyssäsi, kun myös huhut brittiläisen Debenhams-ketjun ostoaikeista olivat haihtuneet. Yhtiön vaihdetumpi B-osake laski pari prosenttia.

Kreikan valtionlaina teki markkinoilla kauppansa. Laina oli Kreikan ensimmäinen sen jälkeen, kun euromaat lupasivat viikonloppuna tarjota Kreikalle tarvittaessa apuaan. Euroopan suurissa pörsseissä päivä eteni hienoisesti miinuksella.