Energiateollisuus: Aapelin aiheuttamat katkot jäivät vähäisemmiksi kuin Tapanin

Vuodenvaihteen rajun Aapeli-myrskyn aiheuttamat häiriöt sähkönjakelusta jäivät vähäisemmiksi kuin vuoden 2011 Tapani-myrskyn, kertoo Energiateollisuus.

Manner-Suomessa Aapelin aiheuttamat sähkökatkot koskivat alustavien arvioiden mukaan yhteensä runsasta 190  000:ta asiakasta. Samanaikaisesti sähköt olivat poikki yli 120  000 asiakkaalta.

–  Luvut ovat huomattavasti pienempiä kuin vuoden 2011 joulumyrskyjen jälkeen, vaikka alueellisesti Aapeli oli yhtä voimakas kuin Tapani-myrsky, kertoo Energiateollisuuden (ET) johtaja Kenneth Hänninen tiedotteessa.

ET:n mukaan sähkökatkot jäivät Tapania lyhyemmiksi. Etujärjestön mukaan taustalla on verkkoyhtiöiden työ sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi.

–  Silti monet asiakkaat olivat ilman sähköä vuorokausia. Keskeytykset jakelussa näyttivät jälleen, miten riippuvaisia olemme sähköstä nyky-yhteiskunnassa, Hänninen sanoo.

Korjattavaa oli vähemmän

Manner-Suomessa sijaitsevien sähköverkkojen toimitusvarmuutta on parannettu korvaamalla ilmajohtoja kaapeloinnilla. Johtoja on myös siirretty metsistä tienvarsille, ja metsissä kulkevien johtojen vierustoja on hoidettu.

–  Viat pystyttiin korjaamaan nopeammin, koska korjattavaa oli vähemmän. Investoinnit sähköverkkoon jatkuvat, ja ensi vuosikymmenen loppuun mennessä Suomen jakeluverkon toimitusvarmuutta on parannettu 9,5 miljardilla eurolla, Hänninen arvioi.

Sähköyhtiöt joutuvat maksamaan neljän miljoonan euron korvaukset Aapeli-myrskyn aiheuttamista katkoista. Sähköverkon korjauskustannukset nousevat niin ikään neljään miljoonaan euroon.