Espanja ja Kreikka ärsyyntyivät luottoluokituksista

Luottoluokitusyhtiö Moody's on joutunut sekä Espanjan että Kreikan hampaisiin. Espanjan hallitus moitti Moody'sin päätöstä laskea Espanjan luokitusta yhden pykälän. Kreikan valtiovarainministeri George Papakonstantinou taas vaati euroalueen maita puuttumaan luokitusyhtiöiden toimintaan.

Papakonstantinou kirjoitti muille euromaille, että luokittajat laskevat nyt kriisimaiden luokituksia kilpaa, koska eivät kyenneet ennustamaan vuoden 2008 velkakriisiä.

Moody's laski Espanjan luokituksen luokkaan Aa2 ja arvioi näkymät negatiivisiksi. Luokittajan mielestä maan pankkisektorin vakauttaminen tulee maksamaan enemmän kuin 20 miljardia euroa, kuten hallitus nyt arvioi. Lisäksi julkisen talouden vakauttaminen ontuu yhä.

Valtiovarainministeri Elena Salgado arvosteli päätöstä, mutta myönsi, että aluehallitusten rahankäyttöä pitää rajoittaa.

Moody's laski maanantaina Kreikan luokitusta kolme pykälää.