Euroministerien maratonkokous ei päässyt sopuun euroalueen budjetin rahoittamisesta

Euroalueen budjetti oli odotetun vaikea pala valtiovarainministerien kokouksessa Luxemburgissa torstaina. Valtiovarainministerit eivät päässeet sopuun siitä, miten euroalueen kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävä budjetti rahoitetaan.

Kokous venyi aamun puolelle ja päättyi vasta kello 4.30 aikaan, 15 tunnin jälkeen.

Euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno kertoi aamulla, että lisää työtä tarvitaan. Hän toivoi lisää kompromissihenkeä.

Suomi on halunnut, että euroalueen budjetti olisi EU:n normaalin budjetin sisällä. Varsinkin Ranska on halunnut työkalulle kuitenkin lisää muskeleita ja haluaisi, että maat sopivat lisärahoituksesta valtiosopimuksella.

Talouskomissaari Pierre Moscovicin mukaan kokouksessa otettiin askel oikeaan suuntaan. Tietyt maat olivat hänen mukaansa koko euroalueen budjettia vastaan. Asia päätettiin jättää EU-huippukokouksen käsiin, joka saa päättää jatkosta.

–  Nämä ovat askelia kohti euroalueen budjettia.

Euroalueen budjetti on vain yksi isoista uudistuksista rahaministerien pöydällä. Jäsenmaiden kerrottiin päässeen eteenpäin kriisirahasto EVM:n sääntömuutoksissa. Yhteinen talletussuoja ei sen sijaan edennyt tälläkään kertaa.

Suomea kokouksessa edusti Mika Lintilä (kesk.).

Suomi painottaa vapaaehtoisuutta

Käytännössä EU:n normaalin budjetin yhteyteen varattaisiin rahaa euroalueen kilpailukyvyn parantamiseen. Rahaa voisi saada esimerkiksi hankkeisiin, jotka parantavat tuottavuutta.

Ei-euromaat Ruotsi ja Tanska eivät ajatuksesta ole innostuneet. Niille tosin todennäköisesti hyvitettäisiin sivu suun menevä summa.

Suomen tavoitteena on varmistaa, ettei EU:n normaalin budjetin ulkopuolelle synny sellaista kuluerää, josta sen olisi poliittisesti mahdotonta jättäytyä pois.

Suomen mielestä ei ole tarpeellista, että eurobudjettia rahoitetaan lisäksi erillisellä valtiosopimuksella.

–  Valtiosopimushan käy meille, jos siihen liittyminen on vapaaehtoista, aidosti vapaaehtoista, Lintilä sanoi STT:lle torstai-iltana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.