Euroopan talousveturi hidastuu – Saksan talous supistui yli kaksi prosenttia

Saksan bruttokansantuote laski alkuvuonna 2,2 prosenttia verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen, ilmoittaa Saksan tilastovirasto Destatis. Luku oli heikoin sitten finanssikriisin, virasto totesi.

Virasto tarkensi samalla loppuvuoden lukujaan todeten, että viime vuoden viimeisellä neljänneksellä bkt laski 0,1 prosenttia. Saksa on siten virallisesti siirtynyt taantumaan, kun bkt on laskenut kahtena neljänneksenä peräkkäin.

Meneillään olevalta toiselta neljännekseltä odotetaan vielä heikompia lukuja, kun koronakriisin vaikutukset tulevat näkyviin. Ekonomistien mukaan Saksan bkt voi supistua jopa kymmenen prosenttia huhti-kesäkuun aikana.

Talousministeri Peter Altmaier varoitti huhtikuussa, että Saksalla on edessään sodanjälkeisen ajan pahin taantuma.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.