Fakta: Karismaattinen Stephen Elop

Nokian uusi johtaja Stephen Elop johtaa tällä hetkellä Microsoftin yritysratkaisuista vastaavaa yksikköä.

Aiemmin hän on toiminut useiden yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden johtotehtävissä, muun muassa Juniper Networksissa, Adobe Systemsissä ja Macromediassa.

Elop, 46, on kanadalainen. Hän on suorittanut tietotekniikan ja -hallinnon tutkinnon McMasterin yliopistossa Kanadan Hamiltonissa.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila arvioi yhtiön tiedotteessa, että Elopin vahvasta ohjelmistotaustasta ja muutosjohtamistaidoista on merkittävää hyötyä, kun Nokian muutosprosessia viedään eteenpäin.

Elop on viiden lapsen isä, lapsista nuorimmat ovat kolmoset. Lisäksi hän on adoptoinut vaimonsa Nancyn kanssa tyttären Kiinasta.

Elop on kertonut haastatteluissa adoption olleen hyvin pitkä ja työläs prosessi kolmen eri maan - Kanadan, Yhdysvaltain ja Kiinan - viranomaisten kanssa.

Vuoden viimeisenä päivänä Ontariossa 1963 syntynyt Elop on kertonut harrastavansa vapaa-aikanaan muun muassa lentämistä pienkoneilla.

Uutta Nokian toimitusjohtajaa Stephen Elopia luonnehditaan fiksuksi ja karismaattiseksi.

- Hän vaikuttaa erittäin fiksulta ja maanläheiseltä, eräs aiempi alainen luonnehti Computerworld-lehden analyysissa pari vuotta sitten.

- Karismaattinen esiintyjä, Suomen Microsoftin johtaja Ari Rahkonen kuvaili STT:lle tänään.

Analyytikot vastaanottivat myönteisesti uutisen Nokian johtajavalinnasta.

Microsoftilta tulevalla Elopilla on vahva tausta ohjelmistoalalta. Muun muassa Nordean analyytikko Sami Sarkamies uskoo, että tästä on hyötyä Nokialle tulevaisuudessa. Myös Pohjola Pankin Hannu Rauhala arvioi, että Elopin tausta näyttää hyvältä.

Forbesin mukaan Elopin kokonaispalkka oli viime vuonna noin 9 miljoonaa euroa, selvästi enemmän kuin Nokian väistyvän johtajan Olli-Pekka Kallasvuon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Elop aloittaa tänään Nokialla

Tässä on Nokian uusi johtaja