Fennovoiman kotimaisuusaste varmistui Fortumin avulla

Eduskunnan huominen ydinvoimakeskustelu sai uuden käänteen, kun valtion energiajätti Fortum ilmoitti tänään valmiudesta lähteä Fennovoiman omistajaksi. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan tämä käytännössä varmistaa Fennovoiman hankkeelta vaaditun kotimaisuusasteen.

Se saattaa myös kääntää osan vielä kantaansa epäröivistä kansanedustajista Fennovoiman puolelle, kun eduskunta perjantaina äänestää yhtiön ydinvoimalahankkeen kohtalosta.

Fortumin osallistumisen ehtona on Venäjän valtionyhtiöiden Rosatomin ja Gazprom Energoholdingin kanssa neuvoteltu mutkikas paketti, jossa Fortum saa Venäjältä tukun vesivoimaloita. Tämä onnistuu, kun yhtiöt järjestelevät keskenään Fortumin ja Gazprom Energoholdingin tytäryhtiön TGC-1:n omistuksia.

Sopimuksen julkistaminen juuri eduskunnan keskustelun aattona oli "puhdas sattuma", vakuutti Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula. Aloite venäläisten kanssa käytyihin neuvotteluihin tuli Kuulan mukaan Fortumilta, eikä Suomen valtiolla ollut siinä mitään osuutta.

Hän ei paljastanut, milloin neuvottelut alkoivat, mutta kertoi niiden kestäneen pitkään.

- Kun mukana on näin monta osapuolta, niin ei tätä ole ihan viikossa viety loppuun, hän sanoi.

Se, että sopimus julkistettiin pari päivää ennen eduskunnan Fennovoima-äänestystä, on Kuulan mukaan "ihan puhdas sattuma". Hän ei kertonut, milloin elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta (kok.) informoitiin asiasta.

Fortum on menossa Fennovoiman omistajaksi Voimaosakeyhtiö SF:n kautta samoilla ehdoilla kuin muutkin Voimaosakeyhtiön omistajat. Fortumin taloudellinen panos hankkeeseen on 250 miljoonan euron luokkaa.

- Omistuksemme on maksimissaan tuo 15 prosenttia, mutta meille kelpaa hyvin pienempikin osuus, jos 15 prosenttia ei ole saatavilla, Kuula sanoi.

Ajallinen takaraja Fennovoima-osuuden hankkimiselle on Fennovoiman rakentamislupahakemus, joka on jätettävä viimeistään kesäkuun lopussa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Fortumin osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen on merkittävä uutinen hankkeelle. Järjestelyllä täytettäisiin hänen mukaansa kirkkaasti valtioneuvoston edellyttämä 60 prosentin kotimaisuusaste.

Hankkeen kotimaisuusaste nousee alun perin tavoiteltuun 66 prosenttiin.

Fortum ilmoitti tänään, että se on valmis Fennovoiman omistajaksi enintään 15 prosentin osuudella. Lupaus on osa isompaa järjestelyä venäläisyhtiö Rosatomin kanssa.

Ehtona osallistumiselle on, että se saa yli 75 prosentin omistusosuuden TGC-1:n vesivoimatuotannosta.

TGC-1 omistaa ja operoi vesi- ja lämpövoimaa Venäjän luoteisosassa sekä omistaa Pietarin lämmönjakeluverkon. Fortum perustaa Rosatomin kanssa yhteisyrityksen, joka omistaa TGC-1:n vesivoimatuotannon.

Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksen täydentämisen yhteydessä, että Fennovoiman hankkeelle voidaan myöntää rakentamislupa vain, jos sen kotimaisuusaste on yli 60 prosenttia.

Eduskunta päättää valtioneuvoston periaatepäätöksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä tällä viikolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Professori: Fortumin järjestely pistää hivenen silmään