Finanssiala: Rahastopääoma kasvoi Suomessa – erot rahastoluokkien välillä suuria

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin viime vuonna nettomääräisesti yhteensä 376 miljoonaa euroa, kertoo Finanssiala. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli vuoden lopussa 125 miljardia euroa.

Finanssialan mukaan rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta.

Vaihtelut eri rahastoluokkien välillä olivat kuitenkin suuria. Esimerkiksi osakerahastot menettivät 4,6 miljardia euroa. Finanssialan mukaan osa tästä on rahastojen siirtymisiä Suomesta ulkomaille. Pitkän ja lyhyen koron rahastoihin sijoitettiin yhteensä noin kolme miljardia euroa lisää uusia pääomia. Uutta pääomaa sijoitettiin myös yhdistelmärahastoihin 716 miljoonaa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 1,1 miljardia euroa.

Finanssialan mukaan viime vuosi oli korkorahastojen osalta poikkeuksellisen tuottoisa, sillä keskuspankit Yhdysvalloissa ja Euroopassa kevensivät rahapolitiikkaansa.

–  Globaalin talouden epävarmuus ja suuret poliittiset riskit heijastuivat osakemarkkinoihin. Erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan käänteet pitivät osakemarkkinat erittäin herkässä tilassa. Vuosi aloitettiin hyvin matalalta tasolta, mutta markkinat elpyivät pikkuhiljaa notkahduksestaan, Finanssiala sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.