Finnairin henkilöstölle jättibonukset

Finnair ottaa lentojen myöhästelyiden torjumiseksi käyttöön erityisen täsmällisyysbonuksen. Bonuksia maksetaan yhteensä 30 miljoonaa, joista 10 miljoonaa menee henkilöstörahastoon. Järjestelmä ulottuu koko henkilökuntaan.

Bonus tulee osaksi yhtiön normaalia kannustusjärjestelmää. Lisäksi lentojen aikatauluissa pysymistä pyritään parantamaan ratkaisuin, joita yhtiön laatuosasto kehittää.

Finnairin toimitusjohtajan Jukka Hienosen mukaan täsmällisyys on tämän vuoden erityistavoite. Kaikille lentotoimintaan häiriöitä aiheuttaville tekijöille ei kuitenkaan voi mitään.

- Turvallisuudesta ei tingitä. Lennämme noin 100 000 lentoa vuosittain, eivätkä myöhästelyt lopu kokonaan, hän sanoo.

Hienosen mukaan yhtiö sai viime vuodelta kaikkien aikojen toiseksi parhaat asiakastyytyväisyystulokset.

Viime aikojen myöhästelyiden taustalla ovat muiden muassa kasvanut lentoliikenne ja turvatarkastusten tehostuminen.

Finnair teki selvän tulosparannuksen viime vuonna. Perinteisesti vaisu loppuvuosi sujui markkinaodotuksia paremmin.

Tulos ennen veroja kiipesi 140 miljoonaan euroon, kun toissa vuonna tappiot olivat 15 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi 10 prosenttia 2,2 miljardiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.