Finnairin tulos pieneni selvästi – matkustajaennätyksestä huolimatta

Finnairin vertailukelpoinen liiketulos pieneni loka–joulukuussa selvästi noin 9 miljoonaan euroon, kun se edellisvuonna oli 23 miljoonaa euroa. Vuosineljänneksen liikevaihto puolestaan jatkoi kasvuaan 38 miljoonalla eurolla 683 miljoonaan euroon.

Matkustajamäärä kasvoi lähes 12 prosentilla ennätykselliseen yli 13 miljoonaan matkustajaan vuodessa. Tästä huolimatta koko vuoden vertailukelpoinen liiketulos jäi käytännössä samalle tasolle kuin edellisenä vuonna, eli noin 169 miljoonaan euroon.

Liikevaihto kasvoi koko vuonna kymmennyksellä yli 2,8 miljardiin euroon.

Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner kertoo, että viime vuosi oli Finnairille kaksijakoinen.

–  Alkuvuonna suotuisa kysyntäympäristö siivitti nopeaa ja kannattavaa kasvuamme niin matkustajaliikenteessä kuin matkapalveluissakin. Vuoden loppupuoliskolla kilpailu kiristyi erityisesti joillakin Euroopan reiteillä, polttoaineen hinnassa nähtiin hintapiikki ja epävarmuus maailmantalouden tulevasta kasvuvauhdista lisääntyi, Manner sanoo tiedotteessa.

Mannerin mukaan Finnair jatkoi viime vuonna investointeja, joita uusiutuminen edellyttää. Tänä vuonna yhtiö aikoo lisätä kapasiteettiaan hieman hitaammin kuin viime vuonna, ja painopiste on erityisesti Aasiassa.