Helsingin pörssi lähti uuteen päivään selvässä nousussa

Helsingin pörssi jatkoi tiistaina koronarallia avautumalla vaihteeksi selvään nousuun.

Hieman yli tunnin kaupankäynnin jälkeen OMXH-indeksi oli runsaan neljän prosentin nousussa. Eilen indeksi lopetti päivän samansuuruiseen laskuun.

Tiistaiaamun suurimpiin nousijoihin lukeutuivat terveysteknologiayhtiö Optomed sekä energiayhtiö Neste, jotka molemmat viilettivät yli kymmenen prosentin nousussa.

Nousua nähtiin myös muualla Euroopassa sekä aiemmin Aasiassa. Piristysruiskeen markkinoille toi Yhdysvaltain keskuspankki Fed, joka ilmoitti maanantaina rajattomasta velkakirjojen osto-ohjelmasta koronaviruspandemian aiheuttaman laman välttämiseksi.

Esimerkiksi Frankfurtissa DAX 30 loikkasi aamulla peräti 5,4 prosentin nousuun avautuessaan. Pariisissa, Lontoossa ja Madridissa avausnousua nähtiin neljän prosentin molemmin puolin. Myös Milanossa nähtiin viiden prosentin nousua sen jälkeen, kun maassa on kerrottu viime päivinä vähentyneistä koronaviruksesta johtuvista kuolemantapauksista.

–  Euroopan pörssit palautuvat korkeammalle tiistaina, kun tunnelma markkinoilla paranee, City Indexin analyytikko Fiona Cincotta sanoi AFP:lle.

Cincottan mukaan vähenevät kuolinluvut ovat luoneet toivoa siitä, että epidemian huippu on ohitettu Italiassa, joka on euroalueen kolmanneksi suurin talous.

–  Tiedot tarjoavat toivon kipinän siitä, että kaksi viikkoa sitten säädetyt ennennäkemättömät kansalliset sulkutoimet ovat vihdoin vaikuttamassa.

Aiemmin pirteitä kasvulukemia todistettiin Aasian pörsseissä. Soulin Kospi-indeksi lopetti pörssipäivän peräti 8,6 prosentin ja Tokion Nikkei-indeksi 7,1 nousutahdissa. Hongkongin Hang Seng -indeksi puolestaan petrasi lähes 4,5 prosenttia. Yli neljän prosentin kasvua nähtiin myös Sydneyssä, Singaporessa ja Taipeissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.