Helsingin telakka saa uudet venäläisomistajat

Helsingin telakka Arctech Helsinki Shipyard saa toukokuun aikana uudet omistajat. Osapuolet ilmoittavat tiedotteessa, että ehdoista on sovittu ja kauppa toteutuu toukokuun aikana. Omistajanvaihdoksen kerrotaan turvaavan telakkateollisuuden jatkumisen Helsingissä.

Arctech perustaa kaupan valmistelujen osana uuden yhtiön, Helsinki Shipyardin. Sen omistajaksi tulee Algador Holdings, jonka omistavat merenkulkualalla pitkään toimineet Rishat Baugatdinov ja Vladimir Kasjanenko.

Bagautdinov ja Kasjanenko omistavat useita kansainvälisiä rahti-, merenkulku- ja laivanrakennusyhtiöitä, mukaan lukien Venäjän suurimman jokiristeilijäyhtiö Vodohodin.

–  Helsingin telakan työntekijät siirtyvät uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä, eikä kauppa tule vaikuttamaan telakan alihankkijoihin. Uudet omistajat tulevat keskittymään Helsingin telakan erityisosaamiseen eli jäätä murtaviin aluksiin ja risteilijöihin, sanoi Helsinki Shipyardin tuleva hallituksen puheenjohtaja Viktor Olerski tiedotteessa.

Helsingin telakalle on etsitty uutta omistajaa jo pitkään. Sen nykyinen omistaja venäläinen United Shipbuilding Corporation on Yhdysvaltojen talouspakotteiden kohteena, mikä on tehnyt telakan toiminnan rahoittamisesta hyvin vaikeaa.

Helsingin telakalla on ollut rakenteilla tankkeri NB515, jonka merikokeet suoritettiin loppuun sunnuntaina. Seuraavaksi alus viimeistellään ja luovutetaan tilaajille.

Telakalla on tällä haavaa 1,5 miljardin euron edestä tarjouksia vetämässä. Joukossa on risteilyaluksia, jäänmurtajia ja LNG-tankkereita. Osasta on allekirjoitettu aiesopimukset.